Voiko meille käydä hyvin?

Hoitojen aikana miettii jo tulevaa, niin unelmoiden kuin kauhun sekaisin tuntein. Toisaalta odotellessa toivoo ja näkee positiivisiakin mielikuvia tulevaisuudessa, toisaalta jo valmiiksi pelottaa epäonnistumiset, negatiiviset raskaustestit, piinapäivät, keskenmeno, tulehdukset... Miten tästä taas selviää?

Yhdessä lapsettomuus blogissa nainen kirjoitti, kuinka jatkuva toivominen vain loppui. Aina kuitenkin sanotaan, että pitäisi ajatella positiivisesti ja olla toiveikas. Mitä jos siihen ei pysty, heikentääkö se raskaaksi tulemista? Minulla on vielä toivoa, mutta sen ylläpitäminen on vaikeaa.

Jos toivo loppuu, muuttaako se identiteettiä niin että muutun kovemmaksi ja kylmemmäksi? En minä halua olla kylmä, mutta en myöskään halua olla lapseton. Mitä keinoja teillä on toivon ylläpitämiseen?

Välillä sitä on niin kypsä tähän koko touhuun, että haluaisi vaan hautautua peiton alle koko loppuelämäksi. Olisiko hormoneilla myös jotain vaikutusta tähän tunnemölinään, ehkä?! Voi apua.

Lääkäri soitti tänään ja huomenna pitäisi olla siirto. Kaikki varmistuu vasta huomenna, kun pääsevät ultraamaan mut. Jos kohdun tilanne on epästabiili, kaikki alkiot pakastetaan ja siirto on myöhemmin. Alkioiden määrästä minulla ei ole vieläkään tietoa, huomenna sekin selviää. Toivottavasti niitä jäisi pakastettavaksikin...