Musta joulu -pp13

En saanut toivomaani joululahjaa, testi on virallisena testipäivänäkin negatiivinen. Samalla kun soitin polille tuloksesta nostin käteeni työpaikan kahvihuoneen pöydältä kortin, jossa työkaverini ilmoitti odottavansa kaksosia. Itkuhan siinä pääsi.

Tammikuussa on suunnitteilla uusi PAS. Olen niin pettynyt ja surullinen, että en osaa hymyillä tällä hetkellä. Työkin tuntuu tuplasti raskaammalta kuin koskaan. Kaiken huipuksi vietän joulun yksin töiden vuoksi, pakotin puolisoni lähtemään vanhempiensa luokse - miksi hänen pitäisi olla kotona yksin koko joulu, kun minä olen töissä.

Kaikki tuntuu nyt niin mustalta. Ei tämä tästä.

Tuskaisan piinailun loppu -pp12

Pp12, huomenna virallinen testipäivä. Testasin eilen negan ja niin testaan huomennakin. Tänään sain tietää, että työpaikallemme vasta muutama kuukausi sitten valittu uusi työntekijä on raskaana. Olen turta.

Huomenna siis soitto polille jälleen negatiivisesta raskaustestistä.

Puolivälin piinassa - pp7

Ei mitään tapahtumia, tuntemuksia... Nothing.

Viime yönä näin unta että tein positiivisen raskaustestin.

Facebook-kaverin päivitys tänään: "näin unta et olin paksuna, hirvee painajainen".

Elämä on.

Jatkuvaa piinaa -pp3

Piinapäivä nro. 3. Ei raskaana oleva olo. Monet ovat kirjoittaneet kuinka ovat jo ennen positiivista raskaustestiä tunteneet olevansa raskaana, täällä ei tunnu kyllä miltään. Ainoa tunne on pelko pettymyksestä ja surusta. Taas mielessä pyörii lause: mitä jos minusta ei tulekaan koskaan äiti.

Olen tehnyt tänään joululahjoja sukulaislapsille. Niitäkin tehdessä mietin vain, saanko koskaan tehdä näitä lapselleni? Sydämessä on niin suuri lovi, että tuntuu että tukehtuisin. En jaksaisi tätä tunnetta loputtomiin. Samalla mietin miestäni, joka ei tunteistaan puhu spontaanisti. Suren paljon myös hänen puolestaan. Minähän olen se syy, ettei hän saa lapsia.

Mukavia piinapäivien ajatuksia... Taitaa tuo piinapäivät olla nimensä veroinen nimitys näille odotuksen päiville.

Valkoinen täplä - ihmisen alkuko?

Tänään taas kärvistelin jalat ristissä polin odotusaulassa. En tiedä johtuiko tyyneys yövuorojen turruttamasta olosta, mutta rauhallisin ja hyvin mielin lähdin alkio kohdussani kohti kotia.

Siellä se taas on. Laatuyksilö ainakin viiden päivän ikäiseksi asti. Voi kun piinapäivät sujuisivat yhtä levollisin mielin kuin tämäkin päivä.

Siirto sujui nopeasti ja ongelmitta, niin kuin aina on sujunut. Tuli hieman Friendien Rachel-olo, kun kätilö kysyi alkion siirron jälkeen osoittaen ultraäänen näyttöä, siellä se nyt on, näetkö? Katsoin ruutua ja mielestäni siellä oli miljoona valkoista täplää osoittamassa alkion paikkaa. Totesin vain hymyillen: joo. Tosin ei se täplä vielä mieltä lämmitä, sitten kun siellä heiluttaa terve ihmisen alku - I`m happy. Sitä odotellessa.

Hirviönainen

Olin tänään taas aivan kamala ihminen. Kuinka kamala saa olla, kun kärsii lapsettomuudesta? Koen välillä niin järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta tästä lapsettomuudesta, että vaikutan varmasti monen silmissä aivan hirviöltä. Eilen päästin suustani nimittäin taas sellaisia sammakoita, että tekisi mieli hypätä kaivoon. Televisiossa puhuttiin työttömyydestä ja köyhyydestä, totesin vain kylmän spontaanisti mieheni kuullen "noh, toiset kärsii köyhyydestä ja toiset lapsettomuudesta, elämä on kovaa". En todellakaan oikeasti ajattele noin, mistähän tuokin tuli? Mieheni katsoi minua halveksuen ja ymmärrän häntä hyvin...

Olen sitten itse välillä kauhistellut ihmisten pohdintaa vanhemmuudesta. Pari viikkoa sitten sosiaalisessa mediassa pyöri Maria Hintikan ohjelmaan liittyen teksti. Teksti liittyi jotenkin siihen, kuinka nainen äidiksi tultuaan menettää itsenäisyyden ja kärsii muun muassa siitä, että ystäväpiiri harventuu. Siihen oli sitten yksin jos toinenkin äiti kommentoinut asiaa, muun muassa syyttämällä lastaan siitä että ei ehdi enää nähdä ystäviään. Meinasin räjähtää! Olen muutenkin ihmetellyt sitä miten lapsen saaneet äidit heittäytyvät marttyyreiksi, kun heitä ei lapsen saamisen jälkeen automaattisesti haeta juhliin ja osoiteta suurta kiinnostusta heidän vapaa-ajan vietto tapoihin. Minulla ei ole lasta, en minäkään odota että joku tulee hakemaan minut kotoa juhlimaan tai joogatunnille. Toivon vain, että näiden hienojen äitien lapset eivät koskaan näe näitä Facebook-kommentteja tai tykkäyksiä.

Ymmärrän toki, että jokaisella on omat ongelmansa ja murheensa, mutta joskus sitä toivoisi ihmisten suhteuttavan asioita... Melko kaksinaismoralistista tästä möläyttelijältä - eikö?

Toiveita toiveiden perään.

Uusia uutisia. Kävin viime viikolla kp 11 ultrassa ja kohdun limakalvo oli kasvanut kauniisti. Ainokaisessa munasarjassani kasvoi myös kaunis 16mm follikkeli. Kiertoni on siis ainakin näin alussa lääkityksen pois jätön jälkeen lyhyt. Sain tehtäväksi tikutella oviksia muutaman päivän. Testien mukaan en kuitenkaan luonnollisesti ovuloinut. Pistin sitten perjantaina Pregnylin eli irroituspiikin. Näin tehtiin, koska blastokysti siirretään luonnolliseen kiertoon.

Alkavalla viikolla olisi sitten alkion siirto, jos alkion sulatus onnistuu ja alkio säilyy. Nyt kaikki toiveet korkealle, jotta siirtoon päästään. Sitten alkaakin taas uusi toivominen.

Koko loppuvuosi on ollut niin hulinaa, että ajatuksissa on ehtinyt olla muutakin kuin tämä prosessi. Lähipiirissä syntyi juuri lapsi, ja voi kuinka suuri toive omasta taas syntyi. Alkioita pakkasessa on yhteensä kuusi, eli ensi viikolla on sitten yritys 1/6. Olen elänyt terveellisesti, mutta ilman suurempia kriiseilyjä. Stressiä on kyllä ollut, mutta sekin onneksi pian helpottaa. En jotenkin usko, että jokaisen suklaapalan ja leivän viipaleen laskemisella on merkitystä. Näillä mennään.

Taas mennään.

Uutta hoitokiertoa pukkaa. Tänään soittelin polille ja ensi viikolla pitäisi olla ultra. Luonnolliseen kiertoon suunnittelevat hoitoa edelleenkin, koska se on kuulemma nykyään suositeltavaa. Hoitaja kysyikin oman kiertoni pituudesta ja kerroin hymähtäen, että luonnollisesta kierrosta ei tietoakaan, koska sellaista ei ole ollut vuosiin. Ehkä jotain 21-30 välillä. Totesi vain, että katsotaan sitten onnistuuko siirto, kun uä:ssä kohdun limakalvon tilanne nähdään. Eli nyt jännätään sitä.


Tuntuuko teistä koskaan siltä, että teitä ei kuunnella oman hoidon suhteen? Minusta tuntuu siltä usein...


Nyt pidetään peukut pystyssä, että limakalvo kasvaa kauniisti, mutta ei vääriin paikkoihin.

Nyt vai ensi vuonna?

Virallinen testipäivä ja odotettavissa ollut negatiivinen raskaustesti. Eilinen päivä meni kaappeja siivotessa ja itkiessä. Tänään on ollut pakko kerätä itsensä. Lapsettomuuden pelko voi todella lamauttaa.


Soitin polille ja ilmoitin tuloksesta. Kysyin myös seuraavasta hoidosta eli pakastealkion siirrosta. Hoitaja sanoi, että seuraava hoito voidaan tehdä vasta toiseen kiertoon. Ihmettelin tätä, koska olen ymmärtänyt että, jos sinua ei ole punktoitu, voidaan pas tehdä heti seuraavaan kiertoon. Mitään tukilääkitystä ei käytettäisi, vaan hoito tehtäisiin luonnolliseen kiertoon. Puhelu päättyi näihin suunnitelmiin.


Puhelun jälkeen tajusin, että hoito siirtyisi polin joulutauon vuoksi ensi vuoden puolelle. Endometrioosini ei saisi olla turhaa hoitamatta, joten soitin takaisin. Tällä kertaa hoitaja oli hieman paremmin selvillä asioistani ja ehdotti, että hoito tehtäisiinkin heti seuraavaan kiertoon. Aikoi vielä varmistaa asian lääkäriltä.


Iltapäivällä sain viestin, jossa varmistettiin pas-hoidon aikaistaminen ja että minun pitää olla polille yhteydessä kierron alussa.


Ei muuta kuin uutta yritystä kehiin.

Pp13 ja toivottomuus

Negatiivinen raskaustesti. Huomenna virallinen testipäivä, mutta aiemmin positiivinen tulos on näkynyt jo pari päivää ennen tikutusta. Testin pitäisi näyttää muutenkin jo plussa, siirrettiinhän minulle 5 päivän ikäinen alkio, eli kiinnittymisestäkin on jo aikaa 12 päivää.

Tämä päivä menee siivotessa. Suru, ahdistus ja viha pistää mut aina siivoamaan.

Piinapäivien viemää

Nyt on piinapäivä numero 10. Täytyy sanoa, että vaikka kuinka yritti itseään rauhoitella tähän piinailuun, ja vannoin että odotan virallista testipäivää, niin vaikeaa on.


En ole tehnyt yhtään raskaustestiä kylläkään, mutta jos niitä olisi ollut, niin varmasti olisin tehnyt. Tilasin toissapäivänä kunnon satsin netistä, kun ovat apteekin testejä edullisempia. Ei vielä eilen kolahtanut postiluukusta - onneksi. Jos olisin tehnyt testin ja se olisi ollut negatiivinen, olisin varmaan aivan varma negatiivisesta tuloksesta ennen virallista testipäivää.


Mitään oireita ei ole oikein ollut. Lugesteron varmaan aiheuttanut nämäkin vähät (rintojen ja vatsan vähäiset nippailut). Mitään kiinnitysvuotoon viittaavaakaan ei ole tullut. Pelottaa ja jännittää. Olen ollut jo monta päivää varma, että kiinnittymistä ei ole tapahtunut. Pp10 ja epätoivo. Onko muita piinailijoita mukana? Kertokaa kokemuksia.

Kaunis alkio

Tänään vihdoin koitti siirto. Lääkäri kyllä mietti tätä ensin ja konsultoi osaston ylilääkäriä myös. Minulla oli viime viikolla Lugesteronin aloituksen yhteydessä vuotoa, joka kylläkin päättyi lyhyeen. Tiistain ultrassa löytyi myös kysta, joka oli oikeassa munasarjassa edelleen.

Kaiken neuvottelun jälkeen siirtoon kuitenkin päädyttiin ja nyt todella täytyy toivoa, että se oli viisas ratkaisu. Siirto on minulle tuttu operaatio, jotennsitä en jännittänyt. Kova pissahädän tunnekin vain tuo tyytyväisyyttä, koska sen avulla kohtuun saadaan hyvä näkyvyys. Kun biologi luovutti munasolun lääkärille siirrettäväksi hän sanoi nimeni ja " kaunis alkio siirrettäväksi".

Meidän luovuttaja antoi meille todellisen lahjan. 16 munasolusta 11 oli lähtenyt kehittymään, kolme oli jo pakastettu, tänään siirrettiin luokan aa TOP-alkio ja loppuja vielä jatkoviljeltiin. Eli pakastimeen menee mahdollisesti vielä lisää alkioita. Kaikki balstokystejä, joten hyvänlaatuisiksikin todettuja, kun noin pitkälle ovat hyvin kehittyneet.

Siellä se nyt kohtuontelossa on suojassa ja toivottavasti pysyykin, ainakin seuraavat kahdeksan kuukautta. Lugesteron ja Estradot jatkuu ensimmäisen kolmanneksen ajan jos raskaudun. Lisäksi tänään alkaa asa ja minihepariini. Parin viikon päästä pelottava raskaustesti.

Piinapäivät olkaa armolliset!

Voiko meille käydä hyvin?

Hoitojen aikana miettii jo tulevaa, niin unelmoiden kuin kauhun sekaisin tuntein. Toisaalta odotellessa toivoo ja näkee positiivisiakin mielikuvia tulevaisuudessa, toisaalta jo valmiiksi pelottaa epäonnistumiset, negatiiviset raskaustestit, piinapäivät, keskenmeno, tulehdukset... Miten tästä taas selviää?

Yhdessä lapsettomuus blogissa nainen kirjoitti, kuinka jatkuva toivominen vain loppui. Aina kuitenkin sanotaan, että pitäisi ajatella positiivisesti ja olla toiveikas. Mitä jos siihen ei pysty, heikentääkö se raskaaksi tulemista? Minulla on vielä toivoa, mutta sen ylläpitäminen on vaikeaa.

Jos toivo loppuu, muuttaako se identiteettiä niin että muutun kovemmaksi ja kylmemmäksi? En minä halua olla kylmä, mutta en myöskään halua olla lapseton. Mitä keinoja teillä on toivon ylläpitämiseen?

Välillä sitä on niin kypsä tähän koko touhuun, että haluaisi vaan hautautua peiton alle koko loppuelämäksi. Olisiko hormoneilla myös jotain vaikutusta tähän tunnemölinään, ehkä?! Voi apua.

Lääkäri soitti tänään ja huomenna pitäisi olla siirto. Kaikki varmistuu vasta huomenna, kun pääsevät ultraamaan mut. Jos kohdun tilanne on epästabiili, kaikki alkiot pakastetaan ja siirto on myöhemmin. Alkioiden määrästä minulla ei ole vieläkään tietoa, huomenna sekin selviää. Toivottavasti niitä jäisi pakastettavaksikin...

Saalis

Keskellä toimintaa.


Luovuttajalta saatiin 16 munasolua ja nyt odotamme kuinka ne lähtevät kehittymään. Olen tyytyväinen määrään!!! Nyt vain peukut pystyyn, että ovat kypsiä ja hedelmöittyvät.




Itsellä tilanne on hieman kurjempi. Aloitin lugesteronit eilen ja heti alkoi pieni läpivuoto... Se ei endometrioosipotilaalla tiedä usein hyvää ja tuoresiirtoa ei tehdä. Minun tapauksessani nyt vielä katsotaan. Siirron piti olla maanantaina, mutta siirtyykin nyt keskiviikolle, jos vain vuoto ei lisäänny.




Odotusta, odotusta. Toisaalta on hyvä, että mahdollisesti hedelmöittynyttä solua viljellään mahdollisimman pitkään (blastoksi asti), jolloin jo nähdään sen jatkomahdollisuudet kehittymisen suhteen kohdussa.

Kattolampun ja kohdun limakalvon paksuuden tuijottelua

Nyt on sitten konkreettiset päivät tiedossa toimenpiteiden suhteen. Itse kävin tänään seuranta-ultrassa. Luovuttaja kävi eilen. Loppuviikosta on punktio ja maanantaina sitten tuoresiirto.


Huh. Ihan rauhallisin mielin tässäkään ei ole päästy. Luovuttajalla on follikkeleita tullut hyvin, mutta kasvutahti ei ole ollut optimaalinen. Nyt täytyy toivoa, että ottavat kasvupyrähdyksen....


Minun limakalvoni taas ei ole ihan niin paksu kuin voisi. Joskin tässä on vielä viikko siirtoon. Täytyy toivoa, että lääkkeet tekevät tehtävänsä. Estradot ja lugesteron nyt siis käytössä. Asa ja Klexane alkaa sitten siirtopäivän iltana. Voi, että kun päästäisiin siirtoon asti.


Siinä gynen penkissä maatessani ja kattolamppua tuijotellessani mietin ja toivoin jo salaa, tämän olevan viimeinen kerta näissä merkeissä. Pidetäänhän yhdessä peukkuja.

Askel eteenpäin - hitaasti mutta varmasti?

Nyt on taas yksi askel otettu. Tänään luovuttajamme kävi ultrassa, on nyt siis vajaan viikon pistellyt kypsyttelyhormoneja, ja keräys olisi ensi viikon puolessa välissä. Soittelin sitten itse polille ohjeiden mukaan ja menen itse alkuviikosta ultraan.


Super-jännittävää. Lääkäri oli luovuttajan tutkimuksissa todennut, että "hyvältä näyttää" ja ilmeisesti munasoluja näillä näkymin ihan hyvin tulossa. Nyt vielä toivotaan laatu priimaksi.


Vielä kypsyttelyä viikonlopun yli ja ensi viikolla ollaan tilanteen suhteen taas askel edellä. Näillä näkymin siirto olisi siis viikolla 44, koska eivät viikonloppuisin siirtoja tee.


Voi kun kaikki onnistuisi toiveiden mukaan. Neljäkin alkiota olisi kova juttu!!!! Peukut pystyyn.

Palkitaanko odotus?

Vihdoin prosessi etenee. Luovuttajamme kierto alkoi tänään ja huomenna hän aloittaa hormonipistokset! Jännittävää. Prosessi ei ole edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Luovuttajalla oli jo reilu pari viikkoa sitten vuotoa ja luulimme, että kierto alkaa. Lopetin itse ohjeiden mukaisesti e-pillerit ja oma kiertoni alkoi niinkuin pitikin. Harmillista oli, että luovuttajan kierto ei alkanutkaan. Minä kuitenkin kärsin kuukautiset ja aloitin estrogeenihoidot Estradot-laastareilla.

Olen ollut laastareista kipeä niiden aloituksesta lähtien, Mahaa kipristää ja selkää särkee. Joudun päivittäin syömään särkylääkkeitä. Mahakin on aivan sekaisin, mukavia haittavaikutuksia.

Mutta jos hoito tuottaa toivotun tuloksen, nämä kivut ovat pikkuasia. Itseasiassa, tuntuu että näitäkin kipuja kestää paremmin, kun tietää että niille on positiivinen syy - hoidot edistyvät. En malta odottaa!!! Voi kun luovutetut solut olisivat kelpoja ja niitä tulisi riittävästi. Tietysti yksikin riittää, jos siitä syntyy meille lapsi.

Stay tuned.

Normaalin elämän elämistä kriisin keskellä

Hei nyt se on täällä! Meidän ulkomaanmatka! Tässä lentokentälle matkustaessa sitä miettii, millä kaikin keinoin lapsettomuuden ajatuksia voi häiritä. Mitä kaikkea sitä keksiikään, jotta ajatukset saa irti hoidoista ja lapsettomuudesta?


Lapsellisethan usein sanoo, "teillä on aikaa matkustella, käydä teatterissa ja keikoilla. Juhliakin saa milloin vain!" -Juu, näin on. Mutta kaikesta häviää hohtonsa jossain vaiheessa. Ei tässä iässä biletys ole usein enää terveellistä ja kiinnostavaakaan joka viikonloppu. Lapsettomista ajatellaan myös usein niin, että rahaa riittää vaikka mihin. -No, ei riitä. Emme ole rikkaita tai edes varakkaita. Jokaista matkaa varten on pistetty hieman aina sivuun. Teemme molemmat 5-6 päivää töitä viikossa, minä kolmessa vuorossa ja mieheni yrittäjänä tarvittaessa vaikka kellon ympäri. Ei näillä työajoilla paljon harrasteta kulttuuria, ainakaan yhdessä. Lapsettomien on myös helppo lähteä vaikka ex-tempore reissuun, eikö? - No ei, meillä on koira, joka tarvitsee hoitopaikan siinä missä lapsikin.


Mutta kaikki on suhteellista. Kuulostaako edellisen kappaleen sisältö passiivis-aggressiiviselta? Ehkä, joskus täytyy purkaa ja tämä keino on helpoin ja vähiten loukkaava. Lapsettomien blogeja kun harvoin lukee lapselliset.


Minulla paras keino unohtaa on lähteä kotoa pois... Ulkomaille, ystäville, sukulaisille. Työkin auttaa usein. Kotona ollessa ajatukset saa rauhoiteltua leipomalla, siivoamalla, askartelemalla ja ruokaa laittamalla. Hyvä sarjakin saa mielen keskittymään muuhun. On aika hurjaa, kuinka helposti lapsettomuus ja siihen liittyvät prosessit putkahtaa mieleen - ne ovat koko ajan pinnan alla odottamassa oikeaa asiayhteyttä. Mutta kanssasisaret ja -veljet, miten te "hyödynnätte" lapsettomuuden? Millä saatte ajatukset irti päällä olevasta kriisistä? Bilettättekö vuorokauden ympäri? Viina virtaa, eikö?


Mutta tästä vuodatuksesta on hyvä aloittaa loma, puhtaalta pöydältä, ilman katkeruutta! Kirkkaan siniset vedet, here we come!

Kuvittelenko kipuni?

Tänään taas endometrioosi näytti kyntensä. Viime viikolla oli kiertopäivä 1 ja kamalat kuukautuskivut. Noh, lauantai oli jo helpompi päivä, mutta la-su yönä kovat kivut alkoivat valvottamaan.

Olin sunnuntain töissä ja maha oli todella kipeä. Selkä oli tulessa ja kipu säteili ainoaan munasarjaani ja reisiin. Kipu muistutti kohtutulehduksesta aiheutuvaa kipua ja olin aivan varma, että tulehdushan siellä on. Sunnuntai ja maanantai yö ei ollut sen helpompi, kivut tuntuivat pahentuneen. Päätin soittaa päivystykseen. Sieltä ohjasivat tulemaan polille ja verikokeisiin. Lisäksi virtsanäytehän otetaan aina virtsatieinfektion ja sukupuolitautien poissulkemiseksi.

Polilla minulla oli vastassa nuivaakin nuivempi lääkäri. Hän ei edes esitellyt itseään ja tuntui, että ei uskonut minua. Uä:ssa ja muissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään selittävää, lääkäri epäili vain endometrioosin aiheuttavan kipua. Labran kautta kotiin. Tulehdusarvoissa ei ollut merkittävää, leukosyytit olivat hiukan koholla. Muutama päivä sairaslomaa ja lepoa.

Tuli kyllä niin turhautunut olo. Tuntui kuin olisin liioitellut kipua, joka kuitenkin valvotti yöt, eikä helpottunut särkylääkkeillä. Olen sen kaltainen ihminen, että menen vasta sitten lääkäriin, kun on aivan pakko. Nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun käynti oli turha... Nyt pelkoa aiheutti mahdollinen tulehdus ja sen johdosta hoitojen aloittamisen siirtyminen. Onneksi nyt ilmeisesti mitään vakavaa ei kuitenkaan ole tuloillaan.

Jälleen kerran saa todeta, että on tämä endometrioosi kyllä hanurista!! Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon, toivottavasti täälläkin se paranee loppua kohden!

Pillereitä ja pistelyä - lääkkeistä

Lääkkeistä. Niitä on kulunut viimeisen neljän vuoden aikana paljon ja erilaisia. Ivf-hoitojen lääkitys on oma maailmansa, raskauden ajan tukilääkitys taas omansa. Lisäksi endometrioosin vuoksi on joutunut syömään, jos jonkinmoista hormonia ja kipulääkettä.


Ivf-hoitoja on toteutettu minulle kolme, joten useita munasolujen kypsyttely lääkkeitä on käytetty. Hoito toteutetaan joko lyhyen tai pitkän kaavan mukaan, kaavan pituudella ei pitäisi olla merkitystä hoitotulosten suhteen. Pitkän kaavan avulla munasolujen keräyshetki voidaan määrittää lyhyttä kaavaa tarkemmin.


Minulla käytettiin pitkässä hoidossa Synarelaa (GnRH-agonisti), jolla hillittiin omaa hormonitoimintaa. Lääke suihkutettiin nenään, eikä sopinut minulle lainkaan. Se aiheutti minulle väsymystä, päänsärkyjä ja limakalvojen kuivumista, nenäverenvuotoja ja kuumia aaltoja eli vaihdevuodet. Sumuttelu aloitettiin muutama viikko ennen pistoshoitoja, viikko ennen kuukautisten alkua. Kahden viikon kohdalla sumuttelun lisäksi alkoi pistokset (gonadotropiini, FSH tai hMG-hormoni).


Gonadodropiinin avulla stimuloidaan munatakkuloiden kasvua. Lääke annetaan pistoksina. Pistokset aloitettiin kierron alussa ja lääkettä pistettiin lääkärin suunnittelemien yksiköiden mukaisesti. Esim. 400 - 200 IU / vrk, 9-12 päivän ajan. Lääke pistetään ihon sisään insuliinin tapaisesti. Pistokset pistetään itse. Joudun muutenkin töissä paljon pistelemään toisia, joten tämä ei ollut vaikeaa.


Kun munarakkulat ovat osoittaneet kasvaneensa tarpeeksi isoiksi (läpimittä 17ml), on niiden sisältö valmis kerättäväksi.
36 tuntia ennen munasolujen keräystä pistetään niin sanottu irroituspiikki (hCG eli istukkahormoni), jolla laukaistaan munasolujen irtoaminen ja lopullinen kypsyminen, joka mahdollistaa niiden keräyksen.


Lisäksi minulla käytettiin tukilääkitystä. Lugesteron aloitettiin siirtopäivänä. Keltarauhashormoni lääkityksen avulla tuetaan luteaalivaihetta. Lugesteron on emätinkapseli, joka asetettiin emättimeen kolmesti päivässä. Joillain riittää kaksi kapselia päivässä. Lisäksi minulla oli Estradot estradioli-lääkitys. Vielä endometrioosin vuoksi jouduin syömään kortisonia, Prednisolon, koska sairaus aiheuttaa tulehduksen kaltaista reaktiota kehossa. Minulla on myös veren hyytymiseen liittyvä fosfolibidi vasta-ainesyndrooma, jonka vuoksi raskauden alkuaikana olisi pitänyt käyttää verenhyytymistä estävää asetyylisalisyylia sekä Klexanea koko raskauden ajan.

Aikamoinen arsenaali siis kaikkia lääkkeitä. Mitähän ne ovat saaneet jo kehossa aikaan...

Kun tekee kaikkensa - silmäripsiä puhallellen

Mitä kaikkea te olette tehneet lapsihaaveen toteutumiseksi? En ole aiemmin pitänyt itseäni taikauskoisena, uskovaisena tai minään muunakaan, mutta tämä lapsettomuus on saanut uskomattomia tekoja aikaan.


Mustien kissojen tien ylitys, peilin hajoaminen ja kaikki muu taikauskoinen höpinä on saanut suuret mittasuhteet - nyt ei ainakaan onnistu raskaus, nyt ainakin menee kesken... Olen kuin pähkähullu puhallellut irtonaisia ripsiäni ja sulkenut silmäni tiukasti, pyytäen samalla raskautta ja tervettä lasta. Muistan myös hetket, kun istun suihkun lattialla suihkun alla, itken ja kädet ristissä rukoilen lasta meille - enkä edes ole uskovainen.


Sitten tietysti kaikki muu: ruokavalion muutos, hieronta, jooga, pilates, rentoutumisharjoitukset, vitamiinit, akupunktio... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mistään ei ole ainakaan vielä ollut apua.


Toisethan tulee raskaaksi viikon festaribiletyksen jälkeen, jolloin kunnon ravintoaineista tms. ole ollut tietoakaan. Onkohan näistä omista keinoista edes mitään hyötyä...

Odottelun tuska

No niin prosessi on käynnissä. Jännittävää! Meillä on ulkomaan matka tässä kuussa, joten hoidon aloitus siirrettiin ensi kuulle, jotta sekä minä että luovuttaja pystymme käymään tarvittavissa seurannoissa. Lääkereseptit on kirjoitettu ja nyt odottelemme lokakuuta.

On ihan mukavaa päästä ensin lämpimään rentoutumaan ja sitten tulla levänneenä suurten koitosten eteen. Toisaalta taas tuntuu pitkältä ajalta odottaa vielä reilu kuukausi... Kuitenkin tämä kaikki on lopulta pientä odottelua verrattuna tähän kokonaiseen neljän vuoden prosessiin - kuukausi tuntuu lopulta lyhyeltä ajalta.

Viikko on kyllä muuten ollut kamala, arki tuntuu nyt kovin raskaalta, kun mielessä pyörii kokoajan tämä asia ja jännitys. Onneksi harrastukset ja koira vie ajatuksia välillä muuallekin. Työt maistuvat huonosti, mutta onneksi kohta kutsuu lämmin ilma ja sininen meri. Mindfulness-keinot käyttöön ja haaveilemaan paratiisisaaresta.

Perhosia vatsassa - olisipa jotain muutakin

Apua, huomenna se sitten alkaa. Ensimmäinen hoitojen alkuun liittyvä tutkimus sekä minulla että luovuttajalla. Toivottavasti kaikki sujuu odotetusti ja pian päästäisiin tositoimiin.


Luin eilen yhtä lapsettomuuteen liittyvää blogia pitkän tovin, kiitos kokemusten jakamisesta "hormonihaikara". Oli ihanan lohdullista kuulla, että jollain lahjasoluhoito on tuottanut tuloksen ja vielä nopeasti. Voi kun meilläkin, toiveet ovat korkealla.


Minulla on ollut tämän prosessin suhteen alusta asti hyvä fiilis. Olen miettinyt miksi ja luulen sen johtuvan siitä, että nyt oman kehon pettämisen mahdollisuus on pudonnut puoleen. Nyt käytössä on luultavasti monta kertaa terveempiä munasoluja ja omaa kehoani on leikkauksen avulla "parannettu" ottamaan raskaus vastaan.


Toivottavasti positiivinen fiilis johtaa positiiviseen lopputulokseen.

Lastenkutsujen kauhu

Lasten syntymäpäiväjuhlien pitäisi olla iloisia ja mukavia juhlia, missä pienten lasten höpsöttämistä kaikki nauraen katsovat. Noh, eipä ole. Ainakaan minulle. En mene juhliin millään marttyyri asenteella tai edes mieti koko aikaa omien lasten menetettyjä lastenkutsuja. Olen kuitenkin huomannut toimivani välinpitämättömästi ja asenteella, "käydään nopeasti ja sitten kotiin".

Tämä ei toivottavasti näy minusta läpi. Suurin osa kutsujen järjestäjistä tietää myös tilanteeni, joten vaikka näkisivät, tuskin pahoittavat mielensä. Rakastan sukulaislapsiani, mutta myönnän että heidän maailmaan tulonsa sattui meille kriittiseen aikaan - omien lasten haaveiluvaiheeseen. Oli tuskaa, kun heille vain vahingossa syntyivät nämä ihanat, kauniita piiperöt. Onni oli, etteivät pyytäneet kummiksi, olisin joutunut tuolloin sanomaan ei.

En ole kateellinen näistä lapsista, koska ne ovat minulle rakkaita. Vieraiden ja tuttujen lapsista kyllä tunnen suoranaista kateutta. Se on kamala tunne. Miksi olen kateellinen toisen onnesta? On eri asia kadehtia rahaa tai jonkun uusia kenkiä, se loppuu noin 15 sekunnissa. Mutta että olla kateellinen ihmisestä, siitä ei noin vain pääse yli.

Psykologin mukaan kateellisuus on yksi perustunne, jonka kaikki ihmiset ajoittain kokevat. Tunnetta ei kannata ohittaa, vaan se kannattaa kohdata ja käsitellä. Näin siitä ei tule mörköä ja johda jatkuvan häpeä ja negatiivisuuden kehään.


Miten se sitten kohdataan? Ensinnäkin hyväksy! Sinulla on täysi oikeus olla kateellinen. Hyvänen aika, tuo ihminen tuossa edessä on saanut sen, mitä sinä olet pitänyt haaveissa ja petrimaljalla tuloksetta jopa vuosia. Toiseksi anna itsellesi lupa tunteeseen, saat olla kateellinen, se on normaalia. Kuka tässä tilanteessa ei olisi kateellinen?



Tunteminen, hyväksyminen ja luvan antaminen kannattaa lapsettomuushoidoissa opetella heti. Suurin osa näitä taitoja tulee tarvitsemaan. Kun hyväksyt negatiivisetkin tunteet, niin esimerkiksi kateellisuuden tunne vähitellen helpottaa. Itsekin vielä yli kolmen vuoden prosessin jälkeen tunnen edelleen mainittua tunnetta, mutta se ei enää vyöry ylitseni niin voimakkaana, että aiheuttaisi jatkuvasti suuria tunteen purkauksia.

Tunteet ovat vain tunteita, joita tulee ja menee. Ja vain me itse voimme vaikuttaa siihen, annammeko tunteen viedä mennessään. Tämä on totta, vaikka kurjassa fiiliksessä tuntuukin ihan bullshit:lta. Jaksamista kaikille.

Nimimerkki, Yhdet lastenkutsut taas selvitty

Keskeytynyt onni - keskenmeno

Keskemeno. Yksi suomen kielen rumimmista sanoista. Tunnelataus liittyen sanaan saattanee myös vaikuttaa asiaan.

"Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 13.raskausviikon täyttymistä. Keskenmeno tarkoittaa kuitenkin raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai jos sikiö painaa alle 500 g ja on syntyessään kuollut." http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/keskenmeno 

Raskauteni keskeytyivät viikolla 7. ja 12. Kumpikin keskenmenoista oli kokemuksena kamala, mutta viikolla 12. päättynyt raskaus oli henkisesti sekä fyysiseti hirveä kokemus. Ensimmäinen keskenmeno tapahtui 2.ivf-hoidon tuoresiirrosta. Olimme saaneet keräyksestä kolme alkiota, joista tuolloin siis tuorealkio siirrettiin muistaakseni kolmen päivän kuluttua keräyksestä. Naistenpäivän tein positiivisen raskaustestin. Muistan tunteen vieläkin, kiljuin spontaanisti onnesta ja hypin kotona yksin. Puolisolle lähti tietysti töihin heti soitto. Onnea ei kestänyt kauaa, epäuskovaltasi mielen. Tein raskaustestejä mielen rauhaksi päivittäin, mikä oli tietysti tyhmää. Kyllähän keskenmennytkin raskaus antaa positiivisen tuloksen vielä pitkään tyhjentyneen kohdunkin jälkeen. Eivätkä testitkään mieltä rauhoittaneet. Kärsin lyhyen raskauden ajan vatsakivuista endometrioosin vuoksi ja niinhän siinä kävi, että vuoto alkoi viikolla seitsemän.

Molemmat keskenmenoni olivat keskeytyneitä. Mikä tarkoittaa siis sitä, että menehtynyt alkio/sikiö ei raskauden keskeytymisestä huolimatta poistu spontaanisti kohdusta.

"Keskeytyneessä keskenmenossa (abortus inhibitus, missed abortion) todetaan sikiökaiku, jonka pää-perämitta on yli 6 mm, mutta sikiöllä ei havaita sydämen sykettä. Epäselvissä tilanteissa kaikukuvauslöydös kannattaa varmistaa viikon kahden kuluttua, jotta varmistetaan, ettei raskaus ole alkanut oletettua myöhemmin."  http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo99261.pdf

Toinen keskenmeno tapahtui raskausviikon 12. alussa. Alkiota aletaan kutsua sikiöksi viikolla 11. Ilmeisesti sikiö oli kuollut juurikin tuolla viikolla, tähän en lääkäreiltä saanut selvää vastausta. Ensimmäinen keskenmeno ei ollut kovin kivulias. Kivuliaampaa oli se, että keskeytynyt raskaus aiheutti minulle kohtutulehduksen ja jouduin pitkälle antibiootti-kuurille. Toinen keskenmeno oli todella kivulias. Koska sekin oli keskeytynyt sain kohdun tyhjentävän lääkkeen. Lääke saa siis kohdun supistelemaan ja näin poistamaan ylimääräisen aineksen sieltä. Kivut olivat sitä luokkaa, että huusin tyynyyn sängyssä kaksin kerroin. Tuskaa kesti tunti, tämän aikana kohtu tyhjeni vähitellen. 11-12 viikkoisen sikiön pullauttaminen wc-pönttöön ei ollut mukavan tuntuista millään lailla. Kamalinta kaiken kivun keskellä oli tietysti se, että sinne meidän pienen pieni vauvan alku meni - viemäristä alas.

Henkinen kärsimys olikin sitten infernaalista. Itkin kolme päivää enemmän tai vähemmän. Jouduin käymään uudestaan lääkärillä kahden muutaman päivän päästä varmistamassa, että kohtu oli varmasti tyhjentynyt. Eihän se ollut, joitain rippeitä oli vieläkin ultrassa näkösällä. Lisää siis lääkitystä sekä ennaltaehkäisevä antibioottikuuri, koska herkästi sain tulehduksia. Sairaslomalla oli päivän, onneksi tämän jälkeen oli muutaman vapaapäivä heti putkeen.

Kamalaa tästä keskenmenosta teki etenkin se, että olimme jo hieman uskaltaneet toivoa hyvää tapahtuvan meille. Olimme käyneet varhaisultrassa ja kuulleet sydänäänet. Ensimmäinen neuvolakäyntikin oli takana. Kun viikko kaksitoista alkoi, sovimme että nyt voimme kertoa lähimmille raskaudesta. Emme kuitenkaan ehtineet, kaikki ehtikin romuttua. Menimme kuitenkin kyseisenä viikonloppuna mieheni vanhempien luokse. Sunnuntaina mieheni siskon tytär tuli kylään ja kuulin makuuhuoneeseen kuinka hän kertoi olevansa raskaana. Tunsin kuinka sydämeni jätti kirjaimellisesti yhden lyönnin väliin ja kyyneleet tulivat silmiin. Ensimmäinen ajatukseni oli "tämä ei voi olla totta, miksi juuri nyt, juuri tänä viikonloppuna? Meidän piti saada kertoa ihania uutisia...." En pystynyt poistumaan huoneesta, itkin sängyllä niin kauan, että sain migreenikohtauksen. Sanoin miehelleni, että hänen on keksittävä tekosyy, jonka varjolla joudumme lähtemään kotiin. Poistuin vähin äänin. Kaikki tuntui maailman epäreiluimmalta.

Ja on sitä edelleen.

Lastenvaunuilla tönimistä

Olen nyt tietoisesti melkein kolme vuotta vältellyt lastenvaateosastoja. Minulla on sukulaislapsia, joten välttelyä ei ole tehty helpoksi. Joka kerta osastolla mielen valtaa hirveä kaipuu ja loputon suru. Saanko koskaan ostaa näitä ihania pikku sukkia omalle lapselle? Pukisinko lapseni prinsessa/prinssi vaatteisiin?

Joskus kun olen osastolla joutunut käymään, pystyn hetkellisesti keskittymään itse shoppailuun. Rakastan lahjojen ostoa, mutta melkeinpä lahjani ovat leluja ja koruja, jotka ainakin minun on helpompi käsitellä. Olen myös vuosia katsellut vierestä kun muut pukevat lapsiaan ja käyttävät siihen paljon harkintaa ja suunnittelua. Olisin itse juuri samanlainen,  miettisin värit ja vaatteet lapsen luonteen mukaan.

Voitteko kuvitella kuinka paljon lasta kaipaa ja miettii, kun tämän pukeutumistavatkin on jo miettinyt etukäteen miljoonaan kertaan? Se on loputon ikävä. Tänään kävin lounaalla ja jonossa eräs äiti töni minua lastenvaunuilla. En tohtinut sanoa mitään, koska mieleni olisi halunnut sanoa: "tajuan, sinulla on ihana ja kaunis lapsi!" Kateellisuus iski taas lujana vasten kasvoja, samalla pystyin kuitenkin ajattelemaan: "ehkä hänelläkin on oma selviytymistarinansa, jotta on päässyt tuohon pisteeseen."

Endometrioosi on kamala sairaus

Endometrioosi on kohdun limakalvon (endometriumin) sirottumatauti, jossa limakalvoa kasvaa siellä missä sitä ei kuuluisi. Kohdussahan limakalvo elää kuukautiskierron mukaan eli kasvaa kierron loppua kohti ja poistuu kuukautisvuotona, jos munasolu ei hedelmöity ja kiinnity kohdun seinämään. Endometrium kohdussa on siis kaikilla naisilla ja näin kuuluukin. Endometrioosissa kuitenkin endometriumia kasvaa esimerkiksi munasarjoissa, vatsakalvoilla, virtsarakossa tai -tiehyissä ja suolistossa, oikeastaan missä vain lantion alueella.

Endometrium reagoi kuukautiskierron mukaisesti myös sille kuulumattomissa paikoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että se aiheuttaa myös kipuja mitä kummallisimmissa paikoissa ja aiheuttaa erikoisia oireita. Minulla endometrioosipesäke todettiin muun muassa paksusuolessa, joka aiheutti veristä vuotoja ja veriulosteita peräsuolesta. Lisäksi endometrioosipesäke vasemmassa munasarjassani tuhosi koko munasarjan niin, että se ei enää toiminut niinkuin piti, eli munasoluja ei kehittynyt. Lisäksi endometrioosi voi olla oireilematta. Monet naiset sairastavat endometrioosia tietämättään, koska se ei välttämättä aiheuta ongelmia. Joillekin diagnoosi tehdään vasta lapsien hankinnan yhteydessä, kun lapsia ei ala kuulua. Monet endometrioosittaret saavat lapsia sairaudesta huolimatta, eivätkä kaikki edes tiedä sairastavansa endometrioosia.

Minulla endometrioosia löytyi myös virtsarakosta, virtsatiehyistä ja kohdun ulkopinnalta useasta kohtaa. Kuukautisten aikaan suurin kipu oli aina vasemmalla puolella (vasemman munasarjan endometrioosi) ja selässä (paksusuolen + kohdun takaseinämän entometrioosi). Virtsarakon endometrioosi ei ehtinyt onneksi aiheuttaa minulla oireita.

Minut on operoitu kaksi kertaa. Noin kymmenen vuotta sitten tehtiin tähystysleikkaus, jossa tähystimien avulla kohtua ja lantion aluetta tutkittiin ja pesäkkeitä poistettiin leikkaamalla ja polttamalla. Alavatsaan tehtiin neljä pientä viiltoa, josta tähystimet vietiin lantion alueelle. Tähystys tehdään nukutuksessa. Leikkausviillot ovat niin pienet, että niihin laitetaan sulavat tikit. Toipuminen on toki yksilöllistä, mutta minulla sairasloma kesti tuolloin kaksi viikkoa. Toinen leikkaus oli isompi, sillä koko vatsa aukaistiin aina navasta häpyluun alkuun asti. Näin isosta leikkauksesta toipuminen kestää hieman kauemmin. Sairaslomani kesti hieman yli neljä viikkoa, toki tämän jälkeen raskasta liikuntaa ja painavien nostelua piti välttää toinen kuukausi. Myös se mitä avoleikkauksessa tehdään vaikuttaa toipumiseen. Minulta poistettiin vasen munasarja ja munatorvi, noin 20 senttiä paksusuolta sekä useita endometrioosipesäkkeitä, yksi muun muassa virtsarakon pinnalta. Toimenpiteessä virtsarakkoon tuli reikä kun endometrioosia poistettiin, jonka vuoksi jouduin pitämään lähes kolme viikkoa virtsakatetria leikkauksen jälkeen. Suolen poistoissa riskinä on myös väliaikainen avannehoito, tältä onneksi vältyin.

Endometrioosi voidaan varmasti diagnosoida ainoastaan tähystyksen avulla. Toki diagnoosista voidaan olla varmoja oireiden perusteella, mutta virallinen diagnoosi varmistetaan aina vähintään tähystyksellä.

Minulla endometrioosi oireili aluksi lähinnä kuukautisten aikaan. Olin äärimmäisen kipeä, tavalliset särkylääkkeet eivät auttaneet. Kärsin myös kipujen vuoksi pahoinvoinnista, ei pystynyt syömään 2-3 päivään oikeastaan mitään. Pahimmillaan olin niin huonossa kunnossa, että jouduin sairaalaan tiputukseen ja kipupiikille. Kun sairaus paheni kipuja oli oikeastaan kokoajan. Jonkinlaista selän ja alavatsan jomotusta esiintyi päivittäin ja kuukautiset kestivät kovine kipuineen jopa viisi päivää. Kuukautisten aikaan jouduin usein olemaan pois koulusta tai töistä. Kun sairaus diagnosoitiin ja sain e-pillerilääkityksen, jonka avulla jouduin kärsimään kivuista "vain" kahden tai kolmen kuukauden välein.

Endometrioosiyhdistyksen sivuilla on hyvä listaus mahdollisista oireista:

Runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)

Kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia, välivuodot

Krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella

Yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen

Tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)

Suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa

Hartiapisto

Tärinäkipu, yleensä alavatsan alueella

Vatsan toistuva turvotus

Selkäkipu, iskiaskipu

Krooninen väsymys

Pahoinvointi

Hiivatulehdukset

Alentunut hedelmällisyys, lapsettomuus  

  http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista

Itse lisäisin listaan vielä veriulosteet, päänsärky, lihaskrampit, ruokahaluttomuus ja jopa masennus. 
Endometrioosi yhdistyksen sivuilta sairaudesta saa paljon hyvää ja asianmukaista tietoa. En suosittele lukemaan keskustelupalstojen juttuja, muistakaa lähdekritiikki. 

"Sinusta tulee hyvä äiti!"

Uskon, että jokainen lapsettomuudesta kärsivä kokee kateellisuuden, vihan, turhautumisen ja pettymyksen tunteita. Ei ole tavatonta, että kaikki raskaana olevat ärsyttävät ja tuntuu, että jokaiselle pitäisi käydä erikseen kertomassa, kuinka saatanan onnellisessa asemassa tämä on!

Kaikki, jotka ovat tulleet vahingossa raskaaksi tai "ei me tarvittu kun yksi yritys", tuntuvat onnekkaammilta kuin lottopotin saaneet. Kuitenkin jossain kohtaa sitä tajuaa, että tämä ei ole kaikkien ongelma, eikä todellakaan tarvitsekaan. Maailma olisi melko surullinen paikka, jos kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset joutuisivat käymään tämän rääkin läpi.

Koin saaneeni apua näiden vaikeiden ja pelottavien tunteiden hyväksymiseen psykologilta, jonka tapaamisissa kävin muutaman kerran. Ammattiavun hakeminen ja vastaanottaminen oli parasta mitä itselleni olen hoitojen aikana tehnyt. Ymmärsin, että kaikki tuntemani tunteet ja ajatukset ovat sallittuja eikä niitä pidä tukahduttaa. Tietysti tekojen asteelle niitä ei saa viedä.

Kun aloin hyväksyä tunteeni ja ajatukseni, ne alkoivat vähitellen vähentyä. Edelleenkin esimerkiksi kateellisuus välillä putkahtaa esiin, mutta ei lähimainkaan siinä määrin kuin ennen. Nykyään voin jopa iloita toisen raskaudesta.

Minusta tuli vähän aikaa sitten kummitäti. Tehtävän vastaanottaminen ei ollut helppoa, mutta ajattelin tämän olevan hyvä kasvutehtävä myös minulle. Nimen antamista juhlittiin ja pitelin kummilasta sylissäni, kun eräs juhlavieras tokaisi "tuohan sujuu sinulta hyvin, sinusta tulee hyvä äiti". Itkuun purskahtaminen ei ollut kaukana ja olisi tehnyt mieli sanoa: "niin tulisi tai ainakin tekisin sen eteen kaikkeni, jos se olisi mahdollista".

Näitä vaikeita tilanteita tulee vastaan varmasti koko loppuelämä. Ja kysymyksiä niin muilta kuin itseltäkin tulee mieleen usein. Milloin niitä lapsia?  Ettekö halua lapsia? Eikö teidän perhe kasva? Kuka meidän kanssa juhlii joulua? Kuka meistä huolehtii vanhana? Jäänkö joskus yksin?

Helminauhasta palasia meille - lahjasoluhoitoihin osa 1.

Kun IVF-hoidot olivat ohi, oli seuraavan vaiheen aika. Meillä se ainakin nyt tarkoitti lahjasoluhoitoja. Koska munasoluni ovat huonolaatuisia ja niitä saatiin kerättyä vähän, oli luonnollista että meidän kohdalla tarvitaan lahjamunasoluja. Miehen sperma tutkitaan kaikkien parien kohdalla ennen lapsettomuusohoitoja ja mieheni sukusolut todettiin priimaksi.

Ennen kuin pääsimme aloittamaan hoidot minulle tehtiin massiivinen leikkaus endometrioosin poistamiseksi. Voin kirjoittaa tästä oman postauksen tulevassa. Leikkauksen avulla kohdun tilanne saatiin rauhallisemmaksi ja näin myös raskautuminen todennäköisemmäksi.

Lahjamunasoluhoidot ovat oma prosessinsa. Eri lapsettomuushoidoista vastaavat yksiköt ja poliklinikat toimivat hoitojen suhteen eritavoin, esimerkiksi kaikki polit eivät edes tarjoa lahjamunasoluhoitoja. Nykyään vain yksityiset poliklinikat tekevät hoitoja. Lahjasolut voi odottaa jonon kautta niitä luovuttaneilta, tämä voi ilmeisesti kestää pitkänkin tovin. Toinen vaihtoehto on tuoda polille luovuttaja ja päästä näin jonon kärkeen. Kolmas vaihtoehto on hankkia itse luovuttaja ja käyttää kyseisen luovuttajan soluja. Me päädyimme viimeiseen vaihtoehtoon.

Meillä kävi tuuri, sillä parikin luovuttajaa ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Emme toki järjestäneet mitään yleistä kyselytilaisuutta, vaan kysyimme mahdollisilta luovuttajilta suoraan. Tämä vaihe siis sujui paremmin kuin osasimme odottaa. Seuraava vaihe oli psykologin/psykoterapeutin tapaaminen. Tämä on siis lahjasoluhoitoihin liittyvä lain määräämä tapaaminen. Terapeutti tapaa solun tarvitsevan parin ja luovuttajan erikseen. Käynti oli kohdallamme mielestäni mukana ja avulias. Päätimme mennä tapaamiseen ilman suurempia valmisteluja ja tämä oli ehkä hyväkin idea. Vastaukset ei ainakaan olleet valmiiksi suunniteltuja. Kysymykset olivat asiaa ajatellen ymmärrettäviä, yksi kysymys yllätti ja sen pohjalta keskusteltiinkin jokin tovi. Luovuttajan kohdalla keskustelu oli myös sujunut hyvin ja hän oli myös tyytyväinen tapaamiseen.

So far so good, nyt odotamme seuraavaa vaihetta eli hoitojen aloittamista.

Mitä pettymysten jälkeen on?

Jollain merkillisellä tavalla jokaisesta pettymyksestä (negatiivinen raskaustesti, keskenmeno, epäonnistunut hoito yms.) on selvitty. Jälkikäteen kylläkin mietin että miten?

Suuri merkitys omalla kohdalla on puolisoni. Ilman miestäni en olisi selvinnyt pettymyksistä. Kaiken tämän epäreiluuden keskellä voin olla enemmän kuin kiitollinen puolisostani, joka on jokaisena hetkenä ollut rinnallani. Jokainen itku on lohdutettu ja pettymys käsitelty yhdessä. Vaikka pettymys molemmille on varmasti suuri, olen kokenut pettymykset varmasti hieman raskaammin kuin puolisoni, koska fyysinen rääkki on jäänyt minulle. Mieheni kärsi joka kerta kun olin kipeä ja valvoin öitä. Meitä tämä kamala vastoinkäyminen on tuntunut lähentävän.

Toinen tärkeä asia on ystävät. Aluksi päätimme olla kertomatta asiasta kenellekään. Vasta toisen keskenmenon jälkeen päätimme kertoa läheisille. Tähän asti asiasta oli tiennyt vain kaksi ihmistä. Huomasin, että puolisoni alkoi kärsiä tilanteesta. Sovimme että nyt on aika olla rehellinen niille kenelle kuuluu (vanhemmat, sisarukset ym.). Lopulta kertominen oli äärimmäisen helpottavaa. Harmittaa, että emme kertoneet aiemmin, kaikki olisi voinut olla helpompi kokea runsaamman tuen kanssa. Erityisesti sisarukset tulivat tärkeäksi tueksi. Puhuminen ja jakaminen helpotti mielettömästi, huomasin myös että puolisoni olo helpottui. Samalla lapsen hankinta -kysymykset jäivät. Nykyään jos minulta kysytään lapsista, sanon suoraan että en voi saada lapsia. Tämä totuuden ääneen sanominen tuo jonkinlaisen rauhan ja helpotuksen.

Kaikkein kliseiden tapaan tämäkin pari otti koiran. Otimme koiran juuri ennen keskenmenoa, joten pentu tuli loistavaksi lohduttajaksi mutta myös ajatusten muualle siirtäjäksi. Energiaa ei voinut sijoittaa pelkkään suruun vaan myös sisäsiistiksi opetettavaan koiranpentuun. Kyllähän koira tuli myös lapsen korvikkeeksi ja nyt se onkin piloille hemmoteltu tapaus.

Työ piti myös arjessa kiinni. Kaikkien hoitojen ja surullisten tapausten keskellä kävin töissä kokoajan lukuunottamatta kertoja, jolloin olin todella kipeä. Puolikuntoisenakin kävin töissä, koska kotona oleminen tuntui liian raskaalta. Hyvät työkaverit myös tukivat ja parhaillaan muutama pystyi antamaan vertaistukea. Huomasin, etten ole asian kanssa yksin.

Vertaistuki ylipäänsä on korvaamatonta. Facebookissa on muun muassa useampi lapsettomuuteen liittyvä suljettu vertaistukiryhmä. Endometrioosista kärsiville löytyy myös oma ryhmänsä endometrioosi-yhdistyksen sivuilla. Suosittelen!

Haaveet kaatuu - useasti

Kaikki alkoi jo joulukuussa 2012. Päätimme lähteä "lapsenteko hommiin". Alkuun kaikki oli jännittävää ja hauskaa, vaikka jollakin tavalla alitajuisesti aavistinkin jotain ikävää. Ehdimme kolme kuukautta kokeilla. Mitään ei tapahtunut ja tulin vain kipeämmäksi.

Kivut aiheutuivat endometrioosistani, joka oli diagnosoitu vuonna 2005. Olin aina kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja käynyt niistä tutkimuksissakin, mutta kaikki lyötiin normaalien kuukautiskipujen piikkiin. Jälkeen päin asiaa ajateltuani tämä on ollut lääkäreiltä täysin absurdia. Kipuni olivat 16-vuotiaana sitä sorttia, että makasin 2-3 päivää vessan lattialla kaksin kerroin ja oksensin kaiken mitä suuhuni laitoin. 2005 umpisuoleni tulehtui ja samalla huomattiin umpisuolen päässä endometriooma. 2006 minut operoitiin tähystämällä ja jonkin verran endometrioosia saatiin poistettua. Vasen munasarja kuitenkin jäi edelleen endometrioosia täyteen, koska sitä ei pystytty tähystyksellä poistamaan. Tätäkin olen miettinyt jälkikäteen, mitä jos minut olisi tuolloin operoitu kunnolla (tehty avoleikkaus), olisinko voinut saada lapsi luonnollisin keinoin?

Vuonna 2013 kevät-talvella lapsihaaveiden vuoksi e-pillerit olivat olleen kuitenkin pois käytöstä yli kolme kuukautta. E-pillerit olivat käytössä lähinnä vain endometrioosin hoitoon, ne siis estivät/hidastivat sairauden etenemistä. Raskaushaaveiden aikana ilman pillereitä endometrioosi oli oikein kunnolla roihahtanut ja kivut alkoivat olemaan päivittäisiä. Selkä ja maha olivat kipeitä koko ajan ja kuukautiset olivat yhtä helvettiä.

Soitin lääkärilleni ja sain lähetteen gynekologille, joka laittoi meille tutkimuksen jälkeen lähetteen samoin tein lapsettomuus- ja hormonihoitopoliklinikalle. Poliklinikalle pääsin yllättävän nopeasti, koska kuvittelin että jonot sinne ovat pitkät. Keväällä pääsimme kuitenkin heti poliklinikalle ja hoidot lähtivät saman tien käyntiin. Lääkärit olivat sitä mieltä, että meidän hoitomme kannattaa aloittaa heti, koska sairauteni on sitä luokkaa että se vaikeuttaa tilannetta koko ajan lisää. Meille ainut toimiva hoitomuoto oli koeputkihedelmoitys- eli ivf-hoito, koska munasarjani olivat niin huonossa kunnossa. Minä en esimerkiksi edes ovuloinut säännöllisesti. Meidät molemmat tutkittiin ja mieheni oli terve ja varsin validi isäksi sukusolujen puolesta. Minulla todettiin fosfolipidi-vasta-aine syndrooma, joka aiheutti omat haasteensa raskauden yritykseen. Jokaisen alkiosiirron aikana minun piti aloittaa minihepariini-lääkitys sekä tabletti- että pistoshoitona.

Ensimmäinen ivf-hoito toteutettiin jo samana kesänä 2013. Munasarjojani valmisteltiin erilaisten hormonien avulla muistaakseni lyhyen kaavan mukaan. Suihkuttelin nenääni Zumenon-nimistä lääkettä. Punktio ei ollut niin paha kokemus kuin kuvittelin, vaikkakin minulla se ei ollut helpoimmasta päästä. Oikea munasarajani oli endometrioosin vuoksi kiinnittynyt kohdun taakse, joten punktio eli munasolujen keräys piti tehdä kohdun läpi pistämällä. Punktiossahan siis pitkä neula viedään emättimen kautta munasarjaan, josta munasolut imetään pois. Kaikenlaisten hormonien jälkeen tulos oli kuitenkin laiha, yksi alkio saatiin aikaiseksi ja tämä siirrettiin tuoresiirtona. Raskaus ei alkanut.

Toinen hoito tehtiin seuraavana talvena, eli 2. ivf. Tämä toteutettiin pitkän kaavan mukaan. Tämän hoidon tuloksena saatiin kolme alkiota. Joista kaksi laitettiin pakastimeen samaan "orteen", koska toinen niistä oli huonolaatuinen. Tuoresiirto tehtiin helmikuussa 2014 muutama päivä punktion jälkeen. Tästä iloksemme saimmekin muutaman viikon päästä naistenpäivänä positiivisen tuloksen raskaustestiin. Ilon tunne oli käsittämätön, toisaalta ei uskaltanut odottaa vielä suuria. Joka päivä tunteet vaihtelivat ilosta epätoivoon ja pettymykseen. Ja niinhän siinä kävi, raskaus päättyi keskenmenoon jo varhaisessa vaiheessa.

Keskenmeno oli tietysti keskeytynyt eli raskausmateriaali ei poistunut kohdusta itsestään. Sain tyhjennystä varten lääkkeet ja tämän avulla onneksi keskenmeno saatiin päätökseen, eikä kaavintaan tarvinnut mennä. Olin todella kipeä pitkään, keskeytynyt keskenmeno oli saanut aikaan tulehduksen kohdussa. Olin niin pitkään kärsinyt pahoista kivuista, että en heti ymmärtänyt kipujen johtuvan kohtutulehduksesta. Lääkäriin olisi pitänyt mennä aiemmin. Muutama antibioottikuuri onneksi auttoi asiaan. Kesäkuussa 2013 tehtiin ensimmäinen PAS eli pakastealkionsiirto. Molemmat alkiot siirrettiin, koska toinen oli niin huonolaatuinen ettei sen uskottu kiinnittyvän. Molemmat kuitenkin kiinnittyivät aluksi ja sainkin positiivisen raskaustestin muutaman viikon päästä. Toinen alkio kuitenkin oli pian kiinnittymisen jälkeen kuihtunut, tämä näkyi ultrassa varsin alkuvaiheessa. Kärsin kovista kivuista alkuun ja olin aivan varman taas alkuraskauden keskeytymisestä. En uskaltanut uskoa raskauden onnistumiseen lainkaan.

Kävimme alkuraskauden ultraäänessä raskausviikolla 7 ja siellähän me kuulimme ensimmäistä kertaa sydänäänet. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Onnea kesti kaksi tuntia, sitten iski taas epäusko - meille ei voi käydä näin hyvä tuuri. Mieheni rauhoitteli minua ja koitti luoda uskoa. Seuraava ultra olisi sitten viikolla 12. Olin varma, että sinne asti emme pääse. Viikkojen 11 ja 12 vaihteessa olin yövuorossa töissä ja aamuyöstä maha tuli kipeäksi. Vuoto alkoi. Keskenmeno viikolla 12. Luulin, että kuolen. Istuin aamulla Acutan edessä parkkipaikalla rotwallinreunalla ja itkin vuolaasti ääneen. En välittänyt katseista joita minuun luotiin, koska ympärilläni ei ollut siinä kohtaa muuta maailmaa. Elämä romahti.

Viimeinen hoito siirrettiin seuraavan vuoden puolelle. Emme jaksaneet lähteä heti uuteen ja viimeiseen julkisen puolen hoitoon. Julkisella puolella tarjotaan yleensä 3 ivf-hoitoa. 2015 keväällä meille tehtiin siis viimeinen hoito, tästä tuloksena 2 alkiota. Tulin punktiosta niin kipeäksi, että tuorealkiosiirtoon ei lähdetty, vaan alkio pakastettiin. PAS piti tehdä tästä kuukauden päästä, mutta alkio ei selvinnyt sulatuksesta. "Enää yksi mahdollisuus" - pyöri mielessäni taukoamatta. Yksi alkio oli enää pakastimessa. Tähän siirtoon pääsimme kesäkuussa. Alkio siirrettiin, mutta raskaustesti oli negatiivinen. Tyhjyys.

Tässä siis tiivistetysti historiamme. Blogin tarkoituksena on antaa tietoa ja kokemuksia lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja niihin liittyvistä asioista. Toivottavasti blogi löytää kokemuksia kaipaavat ja joku saa tästä apua. Itse olisin kaivannut enemmän blogi-tyyppisiä tekstejä. Vertaistukea toki löytyy useastakin paikasta ja se on hienoa asia, mutta blogeissa mennään aina lähemmäksi kokemuksia tarkemmin ja henkilökohtaisemmin.

Voimia kaikille asian kanssa taisteleville!