Hei nyt se on täällä! Meidän ulkomaanmatka! Tässä lentokentälle matkustaessa sitä miettii, millä kaikin keinoin lapsettomuuden ajatuksia voi häiritä. Mitä kaikkea sitä keksiikään, jotta ajatukset saa irti hoidoista ja lapsettomuudesta?
Lapsellisethan usein sanoo, "teillä on aikaa matkustella, käydä teatterissa ja keikoilla. Juhliakin saa milloin vain!" -Juu, näin on. Mutta kaikesta häviää hohtonsa jossain vaiheessa. Ei tässä iässä biletys ole usein enää terveellistä ja kiinnostavaakaan joka viikonloppu. Lapsettomista ajatellaan myös usein niin, että rahaa riittää vaikka mihin. -No, ei riitä. Emme ole rikkaita tai edes varakkaita. Jokaista matkaa varten on pistetty hieman aina sivuun. Teemme molemmat 5-6 päivää töitä viikossa, minä kolmessa vuorossa ja mieheni yrittäjänä tarvittaessa vaikka kellon ympäri. Ei näillä työajoilla paljon harrasteta kulttuuria, ainakaan yhdessä. Lapsettomien on myös helppo lähteä vaikka ex-tempore reissuun, eikö? - No ei, meillä on koira, joka tarvitsee hoitopaikan siinä missä lapsikin.
Mutta kaikki on suhteellista. Kuulostaako edellisen kappaleen sisältö passiivis-aggressiiviselta? Ehkä, joskus täytyy purkaa ja tämä keino on helpoin ja vähiten loukkaava. Lapsettomien blogeja kun harvoin lukee lapselliset.
Minulla paras keino unohtaa on lähteä kotoa pois... Ulkomaille, ystäville, sukulaisille. Työkin auttaa usein. Kotona ollessa ajatukset saa rauhoiteltua leipomalla, siivoamalla, askartelemalla ja ruokaa laittamalla. Hyvä sarjakin saa mielen keskittymään muuhun. On aika hurjaa, kuinka helposti lapsettomuus ja siihen liittyvät prosessit putkahtaa mieleen - ne ovat koko ajan pinnan alla odottamassa oikeaa asiayhteyttä. Mutta kanssasisaret ja -veljet, miten te "hyödynnätte" lapsettomuuden? Millä saatte ajatukset irti päällä olevasta kriisistä? Bilettättekö vuorokauden ympäri? Viina virtaa, eikö?
Mutta tästä vuodatuksesta on hyvä aloittaa loma, puhtaalta pöydältä, ilman katkeruutta! Kirkkaan siniset vedet, here we come!
maanantai 26. syyskuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
Kuvittelenko kipuni?
Tänään taas endometrioosi näytti kyntensä. Viime viikolla oli kiertopäivä 1 ja kamalat kuukautuskivut. Noh, lauantai oli jo helpompi päivä, mutta la-su yönä kovat kivut alkoivat valvottamaan.
Olin sunnuntain töissä ja maha oli todella kipeä. Selkä oli tulessa ja kipu säteili ainoaan munasarjaani ja reisiin. Kipu muistutti kohtutulehduksesta aiheutuvaa kipua ja olin aivan varma, että tulehdushan siellä on. Sunnuntai ja maanantai yö ei ollut sen helpompi, kivut tuntuivat pahentuneen. Päätin soittaa päivystykseen. Sieltä ohjasivat tulemaan polille ja verikokeisiin. Lisäksi virtsanäytehän otetaan aina virtsatieinfektion ja sukupuolitautien poissulkemiseksi.
Polilla minulla oli vastassa nuivaakin nuivempi lääkäri. Hän ei edes esitellyt itseään ja tuntui, että ei uskonut minua. Uä:ssa ja muissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään selittävää, lääkäri epäili vain endometrioosin aiheuttavan kipua. Labran kautta kotiin. Tulehdusarvoissa ei ollut merkittävää, leukosyytit olivat hiukan koholla. Muutama päivä sairaslomaa ja lepoa.
Tuli kyllä niin turhautunut olo. Tuntui kuin olisin liioitellut kipua, joka kuitenkin valvotti yöt, eikä helpottunut särkylääkkeillä. Olen sen kaltainen ihminen, että menen vasta sitten lääkäriin, kun on aivan pakko. Nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun käynti oli turha... Nyt pelkoa aiheutti mahdollinen tulehdus ja sen johdosta hoitojen aloittamisen siirtyminen. Onneksi nyt ilmeisesti mitään vakavaa ei kuitenkaan ole tuloillaan.
Jälleen kerran saa todeta, että on tämä endometrioosi kyllä hanurista!! Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon, toivottavasti täälläkin se paranee loppua kohden!
Olin sunnuntain töissä ja maha oli todella kipeä. Selkä oli tulessa ja kipu säteili ainoaan munasarjaani ja reisiin. Kipu muistutti kohtutulehduksesta aiheutuvaa kipua ja olin aivan varma, että tulehdushan siellä on. Sunnuntai ja maanantai yö ei ollut sen helpompi, kivut tuntuivat pahentuneen. Päätin soittaa päivystykseen. Sieltä ohjasivat tulemaan polille ja verikokeisiin. Lisäksi virtsanäytehän otetaan aina virtsatieinfektion ja sukupuolitautien poissulkemiseksi.
Polilla minulla oli vastassa nuivaakin nuivempi lääkäri. Hän ei edes esitellyt itseään ja tuntui, että ei uskonut minua. Uä:ssa ja muissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään selittävää, lääkäri epäili vain endometrioosin aiheuttavan kipua. Labran kautta kotiin. Tulehdusarvoissa ei ollut merkittävää, leukosyytit olivat hiukan koholla. Muutama päivä sairaslomaa ja lepoa.
Tuli kyllä niin turhautunut olo. Tuntui kuin olisin liioitellut kipua, joka kuitenkin valvotti yöt, eikä helpottunut särkylääkkeillä. Olen sen kaltainen ihminen, että menen vasta sitten lääkäriin, kun on aivan pakko. Nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun käynti oli turha... Nyt pelkoa aiheutti mahdollinen tulehdus ja sen johdosta hoitojen aloittamisen siirtyminen. Onneksi nyt ilmeisesti mitään vakavaa ei kuitenkaan ole tuloillaan.
Jälleen kerran saa todeta, että on tämä endometrioosi kyllä hanurista!! Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon, toivottavasti täälläkin se paranee loppua kohden!
perjantai 16. syyskuuta 2016
Pillereitä ja pistelyä - lääkkeistä
Lääkkeistä. Niitä on kulunut viimeisen neljän vuoden aikana paljon ja erilaisia. Ivf-hoitojen lääkitys on oma maailmansa, raskauden ajan tukilääkitys taas omansa. Lisäksi endometrioosin vuoksi on joutunut syömään, jos jonkinmoista hormonia ja kipulääkettä.
Ivf-hoitoja on toteutettu minulle kolme, joten useita munasolujen kypsyttely lääkkeitä on käytetty. Hoito toteutetaan joko lyhyen tai pitkän kaavan mukaan, kaavan pituudella ei pitäisi olla merkitystä hoitotulosten suhteen. Pitkän kaavan avulla munasolujen keräyshetki voidaan määrittää lyhyttä kaavaa tarkemmin.
Minulla käytettiin pitkässä hoidossa Synarelaa (GnRH-agonisti), jolla hillittiin omaa hormonitoimintaa. Lääke suihkutettiin nenään, eikä sopinut minulle lainkaan. Se aiheutti minulle väsymystä, päänsärkyjä ja limakalvojen kuivumista, nenäverenvuotoja ja kuumia aaltoja eli vaihdevuodet. Sumuttelu aloitettiin muutama viikko ennen pistoshoitoja, viikko ennen kuukautisten alkua. Kahden viikon kohdalla sumuttelun lisäksi alkoi pistokset (gonadotropiini, FSH tai hMG-hormoni).
Gonadodropiinin avulla stimuloidaan munatakkuloiden kasvua. Lääke annetaan pistoksina. Pistokset aloitettiin kierron alussa ja lääkettä pistettiin lääkärin suunnittelemien yksiköiden mukaisesti. Esim. 400 - 200 IU / vrk, 9-12 päivän ajan. Lääke pistetään ihon sisään insuliinin tapaisesti. Pistokset pistetään itse. Joudun muutenkin töissä paljon pistelemään toisia, joten tämä ei ollut vaikeaa.
Kun munarakkulat ovat osoittaneet kasvaneensa tarpeeksi isoiksi (läpimittä 17ml), on niiden sisältö valmis kerättäväksi.
36 tuntia ennen munasolujen keräystä pistetään niin sanottu irroituspiikki (hCG eli istukkahormoni), jolla laukaistaan munasolujen irtoaminen ja lopullinen kypsyminen, joka mahdollistaa niiden keräyksen.
Lisäksi minulla käytettiin tukilääkitystä. Lugesteron aloitettiin siirtopäivänä. Keltarauhashormoni lääkityksen avulla tuetaan luteaalivaihetta. Lugesteron on emätinkapseli, joka asetettiin emättimeen kolmesti päivässä. Joillain riittää kaksi kapselia päivässä. Lisäksi minulla oli Estradot estradioli-lääkitys. Vielä endometrioosin vuoksi jouduin syömään kortisonia, Prednisolon, koska sairaus aiheuttaa tulehduksen kaltaista reaktiota kehossa. Minulla on myös veren hyytymiseen liittyvä fosfolibidi vasta-ainesyndrooma, jonka vuoksi raskauden alkuaikana olisi pitänyt käyttää verenhyytymistä estävää asetyylisalisyylia sekä Klexanea koko raskauden ajan.
Aikamoinen arsenaali siis kaikkia lääkkeitä. Mitähän ne ovat saaneet jo kehossa aikaan...
lauantai 10. syyskuuta 2016
Kun tekee kaikkensa - silmäripsiä puhallellen
Mitä kaikkea te olette tehneet lapsihaaveen toteutumiseksi? En ole aiemmin pitänyt itseäni taikauskoisena, uskovaisena tai minään muunakaan, mutta tämä lapsettomuus on saanut uskomattomia tekoja aikaan.
Mustien kissojen tien ylitys, peilin hajoaminen ja kaikki muu taikauskoinen höpinä on saanut suuret mittasuhteet - nyt ei ainakaan onnistu raskaus, nyt ainakin menee kesken... Olen kuin pähkähullu puhallellut irtonaisia ripsiäni ja sulkenut silmäni tiukasti, pyytäen samalla raskautta ja tervettä lasta. Muistan myös hetket, kun istun suihkun lattialla suihkun alla, itken ja kädet ristissä rukoilen lasta meille - enkä edes ole uskovainen.
Sitten tietysti kaikki muu: ruokavalion muutos, hieronta, jooga, pilates, rentoutumisharjoitukset, vitamiinit, akupunktio... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mistään ei ole ainakaan vielä ollut apua.
Toisethan tulee raskaaksi viikon festaribiletyksen jälkeen, jolloin kunnon ravintoaineista tms. ole ollut tietoakaan. Onkohan näistä omista keinoista edes mitään hyötyä...
Mustien kissojen tien ylitys, peilin hajoaminen ja kaikki muu taikauskoinen höpinä on saanut suuret mittasuhteet - nyt ei ainakaan onnistu raskaus, nyt ainakin menee kesken... Olen kuin pähkähullu puhallellut irtonaisia ripsiäni ja sulkenut silmäni tiukasti, pyytäen samalla raskautta ja tervettä lasta. Muistan myös hetket, kun istun suihkun lattialla suihkun alla, itken ja kädet ristissä rukoilen lasta meille - enkä edes ole uskovainen.
Sitten tietysti kaikki muu: ruokavalion muutos, hieronta, jooga, pilates, rentoutumisharjoitukset, vitamiinit, akupunktio... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Mistään ei ole ainakaan vielä ollut apua.
Toisethan tulee raskaaksi viikon festaribiletyksen jälkeen, jolloin kunnon ravintoaineista tms. ole ollut tietoakaan. Onkohan näistä omista keinoista edes mitään hyötyä...
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Odottelun tuska
No niin prosessi on käynnissä. Jännittävää! Meillä on ulkomaan matka tässä kuussa, joten hoidon aloitus siirrettiin ensi kuulle, jotta sekä minä että luovuttaja pystymme käymään tarvittavissa seurannoissa. Lääkereseptit on kirjoitettu ja nyt odottelemme lokakuuta.
On ihan mukavaa päästä ensin lämpimään rentoutumaan ja sitten tulla levänneenä suurten koitosten eteen. Toisaalta taas tuntuu pitkältä ajalta odottaa vielä reilu kuukausi... Kuitenkin tämä kaikki on lopulta pientä odottelua verrattuna tähän kokonaiseen neljän vuoden prosessiin - kuukausi tuntuu lopulta lyhyeltä ajalta.
Viikko on kyllä muuten ollut kamala, arki tuntuu nyt kovin raskaalta, kun mielessä pyörii kokoajan tämä asia ja jännitys. Onneksi harrastukset ja koira vie ajatuksia välillä muuallekin. Työt maistuvat huonosti, mutta onneksi kohta kutsuu lämmin ilma ja sininen meri. Mindfulness-keinot käyttöön ja haaveilemaan paratiisisaaresta.
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Perhosia vatsassa - olisipa jotain muutakin
Apua, huomenna se sitten alkaa. Ensimmäinen hoitojen alkuun liittyvä tutkimus sekä minulla että luovuttajalla. Toivottavasti kaikki sujuu odotetusti ja pian päästäisiin tositoimiin.
Luin eilen yhtä lapsettomuuteen liittyvää blogia pitkän tovin, kiitos kokemusten jakamisesta "hormonihaikara". Oli ihanan lohdullista kuulla, että jollain lahjasoluhoito on tuottanut tuloksen ja vielä nopeasti. Voi kun meilläkin, toiveet ovat korkealla.
Minulla on ollut tämän prosessin suhteen alusta asti hyvä fiilis. Olen miettinyt miksi ja luulen sen johtuvan siitä, että nyt oman kehon pettämisen mahdollisuus on pudonnut puoleen. Nyt käytössä on luultavasti monta kertaa terveempiä munasoluja ja omaa kehoani on leikkauksen avulla "parannettu" ottamaan raskaus vastaan.
Toivottavasti positiivinen fiilis johtaa positiiviseen lopputulokseen.
Luin eilen yhtä lapsettomuuteen liittyvää blogia pitkän tovin, kiitos kokemusten jakamisesta "hormonihaikara". Oli ihanan lohdullista kuulla, että jollain lahjasoluhoito on tuottanut tuloksen ja vielä nopeasti. Voi kun meilläkin, toiveet ovat korkealla.
Minulla on ollut tämän prosessin suhteen alusta asti hyvä fiilis. Olen miettinyt miksi ja luulen sen johtuvan siitä, että nyt oman kehon pettämisen mahdollisuus on pudonnut puoleen. Nyt käytössä on luultavasti monta kertaa terveempiä munasoluja ja omaa kehoani on leikkauksen avulla "parannettu" ottamaan raskaus vastaan.
Toivottavasti positiivinen fiilis johtaa positiiviseen lopputulokseen.
lauantai 3. syyskuuta 2016
Lastenkutsujen kauhu
Lasten syntymäpäiväjuhlien pitäisi olla iloisia ja mukavia juhlia, missä pienten lasten höpsöttämistä kaikki nauraen katsovat. Noh, eipä ole. Ainakaan minulle. En mene juhliin millään marttyyri asenteella tai edes mieti koko aikaa omien lasten menetettyjä lastenkutsuja. Olen kuitenkin huomannut toimivani välinpitämättömästi ja asenteella, "käydään nopeasti ja sitten kotiin".
Tämä ei toivottavasti näy minusta läpi. Suurin osa kutsujen järjestäjistä tietää myös tilanteeni, joten vaikka näkisivät, tuskin pahoittavat mielensä. Rakastan sukulaislapsiani, mutta myönnän että heidän maailmaan tulonsa sattui meille kriittiseen aikaan - omien lasten haaveiluvaiheeseen. Oli tuskaa, kun heille vain vahingossa syntyivät nämä ihanat, kauniita piiperöt. Onni oli, etteivät pyytäneet kummiksi, olisin joutunut tuolloin sanomaan ei.
En ole kateellinen näistä lapsista, koska ne ovat minulle rakkaita. Vieraiden ja tuttujen lapsista kyllä tunnen suoranaista kateutta. Se on kamala tunne. Miksi olen kateellinen toisen onnesta? On eri asia kadehtia rahaa tai jonkun uusia kenkiä, se loppuu noin 15 sekunnissa. Mutta että olla kateellinen ihmisestä, siitä ei noin vain pääse yli.
Psykologin mukaan kateellisuus on yksi perustunne, jonka kaikki ihmiset ajoittain kokevat. Tunnetta ei kannata ohittaa, vaan se kannattaa kohdata ja käsitellä. Näin siitä ei tule mörköä ja johda jatkuvan häpeä ja negatiivisuuden kehään.
Miten se sitten kohdataan? Ensinnäkin hyväksy! Sinulla on täysi oikeus olla kateellinen. Hyvänen aika, tuo ihminen tuossa edessä on saanut sen, mitä sinä olet pitänyt haaveissa ja petrimaljalla tuloksetta jopa vuosia. Toiseksi anna itsellesi lupa tunteeseen, saat olla kateellinen, se on normaalia. Kuka tässä tilanteessa ei olisi kateellinen?
Tunteminen, hyväksyminen ja luvan antaminen kannattaa lapsettomuushoidoissa opetella heti. Suurin osa näitä taitoja tulee tarvitsemaan. Kun hyväksyt negatiivisetkin tunteet, niin esimerkiksi kateellisuuden tunne vähitellen helpottaa. Itsekin vielä yli kolmen vuoden prosessin jälkeen tunnen edelleen mainittua tunnetta, mutta se ei enää vyöry ylitseni niin voimakkaana, että aiheuttaisi jatkuvasti suuria tunteen purkauksia.
Tunteet ovat vain tunteita, joita tulee ja menee. Ja vain me itse voimme vaikuttaa siihen, annammeko tunteen viedä mennessään. Tämä on totta, vaikka kurjassa fiiliksessä tuntuukin ihan bullshit:lta. Jaksamista kaikille.
Nimimerkki, Yhdet lastenkutsut taas selvitty
Tämä ei toivottavasti näy minusta läpi. Suurin osa kutsujen järjestäjistä tietää myös tilanteeni, joten vaikka näkisivät, tuskin pahoittavat mielensä. Rakastan sukulaislapsiani, mutta myönnän että heidän maailmaan tulonsa sattui meille kriittiseen aikaan - omien lasten haaveiluvaiheeseen. Oli tuskaa, kun heille vain vahingossa syntyivät nämä ihanat, kauniita piiperöt. Onni oli, etteivät pyytäneet kummiksi, olisin joutunut tuolloin sanomaan ei.
En ole kateellinen näistä lapsista, koska ne ovat minulle rakkaita. Vieraiden ja tuttujen lapsista kyllä tunnen suoranaista kateutta. Se on kamala tunne. Miksi olen kateellinen toisen onnesta? On eri asia kadehtia rahaa tai jonkun uusia kenkiä, se loppuu noin 15 sekunnissa. Mutta että olla kateellinen ihmisestä, siitä ei noin vain pääse yli.
Psykologin mukaan kateellisuus on yksi perustunne, jonka kaikki ihmiset ajoittain kokevat. Tunnetta ei kannata ohittaa, vaan se kannattaa kohdata ja käsitellä. Näin siitä ei tule mörköä ja johda jatkuvan häpeä ja negatiivisuuden kehään.
Miten se sitten kohdataan? Ensinnäkin hyväksy! Sinulla on täysi oikeus olla kateellinen. Hyvänen aika, tuo ihminen tuossa edessä on saanut sen, mitä sinä olet pitänyt haaveissa ja petrimaljalla tuloksetta jopa vuosia. Toiseksi anna itsellesi lupa tunteeseen, saat olla kateellinen, se on normaalia. Kuka tässä tilanteessa ei olisi kateellinen?
Tunteminen, hyväksyminen ja luvan antaminen kannattaa lapsettomuushoidoissa opetella heti. Suurin osa näitä taitoja tulee tarvitsemaan. Kun hyväksyt negatiivisetkin tunteet, niin esimerkiksi kateellisuuden tunne vähitellen helpottaa. Itsekin vielä yli kolmen vuoden prosessin jälkeen tunnen edelleen mainittua tunnetta, mutta se ei enää vyöry ylitseni niin voimakkaana, että aiheuttaisi jatkuvasti suuria tunteen purkauksia.
Tunteet ovat vain tunteita, joita tulee ja menee. Ja vain me itse voimme vaikuttaa siihen, annammeko tunteen viedä mennessään. Tämä on totta, vaikka kurjassa fiiliksessä tuntuukin ihan bullshit:lta. Jaksamista kaikille.
Nimimerkki, Yhdet lastenkutsut taas selvitty
torstai 1. syyskuuta 2016
Keskeytynyt onni - keskenmeno
Keskemeno. Yksi suomen kielen rumimmista sanoista. Tunnelataus liittyen sanaan saattanee myös vaikuttaa asiaan.
"Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 13.raskausviikon täyttymistä. Keskenmeno tarkoittaa kuitenkin raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai jos sikiö painaa alle 500 g ja on syntyessään kuollut." http://www.terve.fi/raskaus-ja-odotus/keskenmeno
Raskauteni keskeytyivät viikolla 7. ja 12. Kumpikin keskenmenoista oli kokemuksena kamala, mutta viikolla 12. päättynyt raskaus oli henkisesti sekä fyysiseti hirveä kokemus. Ensimmäinen keskenmeno tapahtui 2.ivf-hoidon tuoresiirrosta. Olimme saaneet keräyksestä kolme alkiota, joista tuolloin siis tuorealkio siirrettiin muistaakseni kolmen päivän kuluttua keräyksestä. Naistenpäivän tein positiivisen raskaustestin. Muistan tunteen vieläkin, kiljuin spontaanisti onnesta ja hypin kotona yksin. Puolisolle lähti tietysti töihin heti soitto. Onnea ei kestänyt kauaa, epäuskovaltasi mielen. Tein raskaustestejä mielen rauhaksi päivittäin, mikä oli tietysti tyhmää. Kyllähän keskenmennytkin raskaus antaa positiivisen tuloksen vielä pitkään tyhjentyneen kohdunkin jälkeen. Eivätkä testitkään mieltä rauhoittaneet. Kärsin lyhyen raskauden ajan vatsakivuista endometrioosin vuoksi ja niinhän siinä kävi, että vuoto alkoi viikolla seitsemän.
Molemmat keskenmenoni olivat keskeytyneitä. Mikä tarkoittaa siis sitä, että menehtynyt alkio/sikiö ei raskauden keskeytymisestä huolimatta poistu spontaanisti kohdusta.
"Keskeytyneessä keskenmenossa (abortus inhibitus, missed abortion) todetaan sikiökaiku, jonka pää-perämitta on yli 6 mm, mutta sikiöllä ei havaita sydämen sykettä. Epäselvissä tilanteissa kaikukuvauslöydös kannattaa varmistaa viikon kahden kuluttua, jotta varmistetaan, ettei raskaus ole alkanut oletettua myöhemmin." http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo99261.pdf
Toinen keskenmeno tapahtui raskausviikon 12. alussa. Alkiota aletaan kutsua sikiöksi viikolla 11. Ilmeisesti sikiö oli kuollut juurikin tuolla viikolla, tähän en lääkäreiltä saanut selvää vastausta. Ensimmäinen keskenmeno ei ollut kovin kivulias. Kivuliaampaa oli se, että keskeytynyt raskaus aiheutti minulle kohtutulehduksen ja jouduin pitkälle antibiootti-kuurille. Toinen keskenmeno oli todella kivulias. Koska sekin oli keskeytynyt sain kohdun tyhjentävän lääkkeen. Lääke saa siis kohdun supistelemaan ja näin poistamaan ylimääräisen aineksen sieltä. Kivut olivat sitä luokkaa, että huusin tyynyyn sängyssä kaksin kerroin. Tuskaa kesti tunti, tämän aikana kohtu tyhjeni vähitellen. 11-12 viikkoisen sikiön pullauttaminen wc-pönttöön ei ollut mukavan tuntuista millään lailla. Kamalinta kaiken kivun keskellä oli tietysti se, että sinne meidän pienen pieni vauvan alku meni - viemäristä alas.
Henkinen kärsimys olikin sitten infernaalista. Itkin kolme päivää enemmän tai vähemmän. Jouduin käymään uudestaan lääkärillä kahden muutaman päivän päästä varmistamassa, että kohtu oli varmasti tyhjentynyt. Eihän se ollut, joitain rippeitä oli vieläkin ultrassa näkösällä. Lisää siis lääkitystä sekä ennaltaehkäisevä antibioottikuuri, koska herkästi sain tulehduksia. Sairaslomalla oli päivän, onneksi tämän jälkeen oli muutaman vapaapäivä heti putkeen.
Kamalaa tästä keskenmenosta teki etenkin se, että olimme jo hieman uskaltaneet toivoa hyvää tapahtuvan meille. Olimme käyneet varhaisultrassa ja kuulleet sydänäänet. Ensimmäinen neuvolakäyntikin oli takana. Kun viikko kaksitoista alkoi, sovimme että nyt voimme kertoa lähimmille raskaudesta. Emme kuitenkaan ehtineet, kaikki ehtikin romuttua. Menimme kuitenkin kyseisenä viikonloppuna mieheni vanhempien luokse. Sunnuntaina mieheni siskon tytär tuli kylään ja kuulin makuuhuoneeseen kuinka hän kertoi olevansa raskaana. Tunsin kuinka sydämeni jätti kirjaimellisesti yhden lyönnin väliin ja kyyneleet tulivat silmiin. Ensimmäinen ajatukseni oli "tämä ei voi olla totta, miksi juuri nyt, juuri tänä viikonloppuna? Meidän piti saada kertoa ihania uutisia...." En pystynyt poistumaan huoneesta, itkin sängyllä niin kauan, että sain migreenikohtauksen. Sanoin miehelleni, että hänen on keksittävä tekosyy, jonka varjolla joudumme lähtemään kotiin. Poistuin vähin äänin. Kaikki tuntui maailman epäreiluimmalta.
Ja on sitä edelleen.
Raskauteni keskeytyivät viikolla 7. ja 12. Kumpikin keskenmenoista oli kokemuksena kamala, mutta viikolla 12. päättynyt raskaus oli henkisesti sekä fyysiseti hirveä kokemus. Ensimmäinen keskenmeno tapahtui 2.ivf-hoidon tuoresiirrosta. Olimme saaneet keräyksestä kolme alkiota, joista tuolloin siis tuorealkio siirrettiin muistaakseni kolmen päivän kuluttua keräyksestä. Naistenpäivän tein positiivisen raskaustestin. Muistan tunteen vieläkin, kiljuin spontaanisti onnesta ja hypin kotona yksin. Puolisolle lähti tietysti töihin heti soitto. Onnea ei kestänyt kauaa, epäuskovaltasi mielen. Tein raskaustestejä mielen rauhaksi päivittäin, mikä oli tietysti tyhmää. Kyllähän keskenmennytkin raskaus antaa positiivisen tuloksen vielä pitkään tyhjentyneen kohdunkin jälkeen. Eivätkä testitkään mieltä rauhoittaneet. Kärsin lyhyen raskauden ajan vatsakivuista endometrioosin vuoksi ja niinhän siinä kävi, että vuoto alkoi viikolla seitsemän.
Molemmat keskenmenoni olivat keskeytyneitä. Mikä tarkoittaa siis sitä, että menehtynyt alkio/sikiö ei raskauden keskeytymisestä huolimatta poistu spontaanisti kohdusta.
"Keskeytyneessä keskenmenossa (abortus inhibitus, missed abortion) todetaan sikiökaiku, jonka pää-perämitta on yli 6 mm, mutta sikiöllä ei havaita sydämen sykettä. Epäselvissä tilanteissa kaikukuvauslöydös kannattaa varmistaa viikon kahden kuluttua, jotta varmistetaan, ettei raskaus ole alkanut oletettua myöhemmin." http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo99261.pdf
Toinen keskenmeno tapahtui raskausviikon 12. alussa. Alkiota aletaan kutsua sikiöksi viikolla 11. Ilmeisesti sikiö oli kuollut juurikin tuolla viikolla, tähän en lääkäreiltä saanut selvää vastausta. Ensimmäinen keskenmeno ei ollut kovin kivulias. Kivuliaampaa oli se, että keskeytynyt raskaus aiheutti minulle kohtutulehduksen ja jouduin pitkälle antibiootti-kuurille. Toinen keskenmeno oli todella kivulias. Koska sekin oli keskeytynyt sain kohdun tyhjentävän lääkkeen. Lääke saa siis kohdun supistelemaan ja näin poistamaan ylimääräisen aineksen sieltä. Kivut olivat sitä luokkaa, että huusin tyynyyn sängyssä kaksin kerroin. Tuskaa kesti tunti, tämän aikana kohtu tyhjeni vähitellen. 11-12 viikkoisen sikiön pullauttaminen wc-pönttöön ei ollut mukavan tuntuista millään lailla. Kamalinta kaiken kivun keskellä oli tietysti se, että sinne meidän pienen pieni vauvan alku meni - viemäristä alas.
Henkinen kärsimys olikin sitten infernaalista. Itkin kolme päivää enemmän tai vähemmän. Jouduin käymään uudestaan lääkärillä kahden muutaman päivän päästä varmistamassa, että kohtu oli varmasti tyhjentynyt. Eihän se ollut, joitain rippeitä oli vieläkin ultrassa näkösällä. Lisää siis lääkitystä sekä ennaltaehkäisevä antibioottikuuri, koska herkästi sain tulehduksia. Sairaslomalla oli päivän, onneksi tämän jälkeen oli muutaman vapaapäivä heti putkeen.
Kamalaa tästä keskenmenosta teki etenkin se, että olimme jo hieman uskaltaneet toivoa hyvää tapahtuvan meille. Olimme käyneet varhaisultrassa ja kuulleet sydänäänet. Ensimmäinen neuvolakäyntikin oli takana. Kun viikko kaksitoista alkoi, sovimme että nyt voimme kertoa lähimmille raskaudesta. Emme kuitenkaan ehtineet, kaikki ehtikin romuttua. Menimme kuitenkin kyseisenä viikonloppuna mieheni vanhempien luokse. Sunnuntaina mieheni siskon tytär tuli kylään ja kuulin makuuhuoneeseen kuinka hän kertoi olevansa raskaana. Tunsin kuinka sydämeni jätti kirjaimellisesti yhden lyönnin väliin ja kyyneleet tulivat silmiin. Ensimmäinen ajatukseni oli "tämä ei voi olla totta, miksi juuri nyt, juuri tänä viikonloppuna? Meidän piti saada kertoa ihania uutisia...." En pystynyt poistumaan huoneesta, itkin sängyllä niin kauan, että sain migreenikohtauksen. Sanoin miehelleni, että hänen on keksittävä tekosyy, jonka varjolla joudumme lähtemään kotiin. Poistuin vähin äänin. Kaikki tuntui maailman epäreiluimmalta.
Ja on sitä edelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)