Kivut aiheutuivat endometrioosistani, joka oli diagnosoitu vuonna 2005. Olin aina kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja käynyt niistä tutkimuksissakin, mutta kaikki lyötiin normaalien kuukautiskipujen piikkiin. Jälkeen päin asiaa ajateltuani tämä on ollut lääkäreiltä täysin absurdia. Kipuni olivat 16-vuotiaana sitä sorttia, että makasin 2-3 päivää vessan lattialla kaksin kerroin ja oksensin kaiken mitä suuhuni laitoin. 2005 umpisuoleni tulehtui ja samalla huomattiin umpisuolen päässä endometriooma. 2006 minut operoitiin tähystämällä ja jonkin verran endometrioosia saatiin poistettua. Vasen munasarja kuitenkin jäi edelleen endometrioosia täyteen, koska sitä ei pystytty tähystyksellä poistamaan. Tätäkin olen miettinyt jälkikäteen, mitä jos minut olisi tuolloin operoitu kunnolla (tehty avoleikkaus), olisinko voinut saada lapsi luonnollisin keinoin?
Vuonna 2013 kevät-talvella lapsihaaveiden vuoksi e-pillerit olivat olleen kuitenkin pois käytöstä yli kolme kuukautta. E-pillerit olivat käytössä lähinnä vain endometrioosin hoitoon, ne siis estivät/hidastivat sairauden etenemistä. Raskaushaaveiden aikana ilman pillereitä endometrioosi oli oikein kunnolla roihahtanut ja kivut alkoivat olemaan päivittäisiä. Selkä ja maha olivat kipeitä koko ajan ja kuukautiset olivat yhtä helvettiä.
Soitin lääkärilleni ja sain lähetteen gynekologille, joka laittoi meille tutkimuksen jälkeen lähetteen samoin tein lapsettomuus- ja hormonihoitopoliklinikalle. Poliklinikalle pääsin yllättävän nopeasti, koska kuvittelin että jonot sinne ovat pitkät. Keväällä pääsimme kuitenkin heti poliklinikalle ja hoidot lähtivät saman tien käyntiin. Lääkärit olivat sitä mieltä, että meidän hoitomme kannattaa aloittaa heti, koska sairauteni on sitä luokkaa että se vaikeuttaa tilannetta koko ajan lisää. Meille ainut toimiva hoitomuoto oli koeputkihedelmoitys- eli ivf-hoito, koska munasarjani olivat niin huonossa kunnossa. Minä en esimerkiksi edes ovuloinut säännöllisesti. Meidät molemmat tutkittiin ja mieheni oli terve ja varsin validi isäksi sukusolujen puolesta. Minulla todettiin fosfolipidi-vasta-aine syndrooma, joka aiheutti omat haasteensa raskauden yritykseen. Jokaisen alkiosiirron aikana minun piti aloittaa minihepariini-lääkitys sekä tabletti- että pistoshoitona.
Ensimmäinen ivf-hoito toteutettiin jo samana kesänä 2013. Munasarjojani valmisteltiin erilaisten hormonien avulla muistaakseni lyhyen kaavan mukaan. Suihkuttelin nenääni Zumenon-nimistä lääkettä. Punktio ei ollut niin paha kokemus kuin kuvittelin, vaikkakin minulla se ei ollut helpoimmasta päästä. Oikea munasarajani oli endometrioosin vuoksi kiinnittynyt kohdun taakse, joten punktio eli munasolujen keräys piti tehdä kohdun läpi pistämällä. Punktiossahan siis pitkä neula viedään emättimen kautta munasarjaan, josta munasolut imetään pois. Kaikenlaisten hormonien jälkeen tulos oli kuitenkin laiha, yksi alkio saatiin aikaiseksi ja tämä siirrettiin tuoresiirtona. Raskaus ei alkanut.
Toinen hoito tehtiin seuraavana talvena, eli 2. ivf. Tämä toteutettiin pitkän kaavan mukaan. Tämän hoidon tuloksena saatiin kolme alkiota. Joista kaksi laitettiin pakastimeen samaan "orteen", koska toinen niistä oli huonolaatuinen. Tuoresiirto tehtiin helmikuussa 2014 muutama päivä punktion jälkeen. Tästä iloksemme saimmekin muutaman viikon päästä naistenpäivänä positiivisen tuloksen raskaustestiin. Ilon tunne oli käsittämätön, toisaalta ei uskaltanut odottaa vielä suuria. Joka päivä tunteet vaihtelivat ilosta epätoivoon ja pettymykseen. Ja niinhän siinä kävi, raskaus päättyi keskenmenoon jo varhaisessa vaiheessa.
Keskenmeno oli tietysti keskeytynyt eli raskausmateriaali ei poistunut kohdusta itsestään. Sain tyhjennystä varten lääkkeet ja tämän avulla onneksi keskenmeno saatiin päätökseen, eikä kaavintaan tarvinnut mennä. Olin todella kipeä pitkään, keskeytynyt keskenmeno oli saanut aikaan tulehduksen kohdussa. Olin niin pitkään kärsinyt pahoista kivuista, että en heti ymmärtänyt kipujen johtuvan kohtutulehduksesta. Lääkäriin olisi pitänyt mennä aiemmin. Muutama antibioottikuuri onneksi auttoi asiaan. Kesäkuussa 2013 tehtiin ensimmäinen PAS eli pakastealkionsiirto. Molemmat alkiot siirrettiin, koska toinen oli niin huonolaatuinen ettei sen uskottu kiinnittyvän. Molemmat kuitenkin kiinnittyivät aluksi ja sainkin positiivisen raskaustestin muutaman viikon päästä. Toinen alkio kuitenkin oli pian kiinnittymisen jälkeen kuihtunut, tämä näkyi ultrassa varsin alkuvaiheessa. Kärsin kovista kivuista alkuun ja olin aivan varman taas alkuraskauden keskeytymisestä. En uskaltanut uskoa raskauden onnistumiseen lainkaan.
Kävimme alkuraskauden ultraäänessä raskausviikolla 7 ja siellähän me kuulimme ensimmäistä kertaa sydänäänet. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Onnea kesti kaksi tuntia, sitten iski taas epäusko - meille ei voi käydä näin hyvä tuuri. Mieheni rauhoitteli minua ja koitti luoda uskoa. Seuraava ultra olisi sitten viikolla 12. Olin varma, että sinne asti emme pääse. Viikkojen 11 ja 12 vaihteessa olin yövuorossa töissä ja aamuyöstä maha tuli kipeäksi. Vuoto alkoi. Keskenmeno viikolla 12. Luulin, että kuolen. Istuin aamulla Acutan edessä parkkipaikalla rotwallinreunalla ja itkin vuolaasti ääneen. En välittänyt katseista joita minuun luotiin, koska ympärilläni ei ollut siinä kohtaa muuta maailmaa. Elämä romahti.
Viimeinen hoito siirrettiin seuraavan vuoden puolelle. Emme jaksaneet lähteä heti uuteen ja viimeiseen julkisen puolen hoitoon. Julkisella puolella tarjotaan yleensä 3 ivf-hoitoa. 2015 keväällä meille tehtiin siis viimeinen hoito, tästä tuloksena 2 alkiota. Tulin punktiosta niin kipeäksi, että tuorealkiosiirtoon ei lähdetty, vaan alkio pakastettiin. PAS piti tehdä tästä kuukauden päästä, mutta alkio ei selvinnyt sulatuksesta. "Enää yksi mahdollisuus" - pyöri mielessäni taukoamatta. Yksi alkio oli enää pakastimessa. Tähän siirtoon pääsimme kesäkuussa. Alkio siirrettiin, mutta raskaustesti oli negatiivinen. Tyhjyys.
Tässä siis tiivistetysti historiamme. Blogin tarkoituksena on antaa tietoa ja kokemuksia lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja niihin liittyvistä asioista. Toivottavasti blogi löytää kokemuksia kaipaavat ja joku saa tästä apua. Itse olisin kaivannut enemmän blogi-tyyppisiä tekstejä. Vertaistukea toki löytyy useastakin paikasta ja se on hienoa asia, mutta blogeissa mennään aina lähemmäksi kokemuksia tarkemmin ja henkilökohtaisemmin.
Voimia kaikille asian kanssa taisteleville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti