Hyljitty hylkiö

Viikko raskaustestin teosta on kulunut ja nyt voi taas hengittää hieman paremmin. Helppoa se ei ole vieläkään. Lamaannuin viikko sitten täysin, makasin kolme tuntia peiton alla ja itkin. Mielessä pyöri mustaakin mustempia ajatuksia. Sellaisia ei vähään aikaan olekaan ollut... Huolestuin jopa hieman. Olin jo ajatellut, että olen melko hyvin tätä projektia prosessoinut ja kestänyt, mutta viimeisen viikon olen kyllä ollut aivan puhki. Kaikki on tuntunut jotenkin raskaalta. Olimme sovittamassa hääpukujakin kaasojen kanssa tällä viikolla ja sekään ei tuntunut saavan ajatuksia muualle.

Noh, soitin polille heti testin teon jälkeen ja varasin seuraavaa hoitokertaa varten ultraääni ajan. Hoitaja joka otti uutiset vastaan ja pahoitteli tulosta meinasi taas saada kyyneltulvan aikaan. Hän kuulosti niin vilpittömältä...

Uusi hoitokierros alkoi siis heti. Olen pohtinut asiaa ja saattaa olla, että tuleva hoito on nyt viimeinen ennen häitä. Haluaisin nauttia hääsuunnittelusta ja tulevista häistä, enkä maalata kaikkia muistoja näillä epäonnistumisilla. Kysyin puolisoltani asiaa ja hän tuki minua suunnitelmassa. Jos siis raskautuisin seuraavasta hoitokierrosta, niin viikko 12 ehtisi tulla täyteen ennen kesäkuuta, jolloin tietyt varaukset pitäisi varmistaa häitä varten. Periaatteessa toinenkin hoitokierros ehdittäisiin vielä siis pyöräyttää, jos seuraavassa ei ole onni matkassa. Täytynee jutella asiasta polilla ensi viikolla.

Minulla on ollut taas pitkään tunne, että olen ainut nainen, jolle edes hoidot eivät ole tuoneet vauvaa. Ja toinen asia jota ole pohtinut, hylkiikö alkio minua, kun munasolu ei ole minusta.... Eikös niinkin voi tapahtua?

Lapsettoman helvetti

Taustalla soi lastenlaulut, reilun vuoden ikäinen lapsi kalattaa ja minä tein tänään negatiivisen raskaustestin.

Tuntuu, että olen jossain syvässä kuopassa ja huudan, mutta kukaan ei kuule.

Olen puolikas, tyhjä, yksin, vajaa... Tuntuu että tukehdun, eikä kukaan voi auttaa.

Murheellisten mokien päivä -pp10

Vihaan itseäni. Menin tekemään raskaustestin. Tänään piinapäivä 10 ja puhdas negatiivinen.

Minulla oli eilen niin paljon repäisykipuja, että olin ihan ihmeissäni. Minulla ei ole tuollaisia kipuja ollut aiemmin noin paljon, joten pohdin jo mahdollista raskautta. Tein testin ja petyin.

Melkein kaikilla joille on tehty viiden päivän ikäisen alkion siirto, ovat saaneet jo ainakin haalean plussan piinapäivä numero kympillä. Useat ovat saaneet jo selkeän plussan. Paska.

Oon niin pettynyt ja surullinen. Niin ja kateellinen, Facebook tuntui olevan taas täynnä suloisia perhe-, vauva- ja raskausmahakuvia. Taas on sellainen tunne, että mä tai mun perhe ei olla koskaan noissa kuvissa.

Omilla soluilla oli tähän mennessä tullut jo kaksi positiivista raskaustestiä, nyt ei edes kiinnitysyritystä. Eikö "vieras" munasolu ole tervetullut kohdun mielestä muhun?

Pirteitä piinapäivien ajatuksia - PP8

Tuli tässä piinapäivien puolessa välissä mieleeni taannoinen keskenmenoni. Positiivisia ajatuksia eikö? Rauhallinen yövuoro antaa aina aikaa selailla blogeja ja löysin hyvin samanlaisen kokemuksen keskenmenosta toisesta blogista.

Keskenmeno itsessään on jo kamala asia, mutta sen lisäksi että joutuu käymään läpi keskenmenon, niin keskenmenokin voi keskeytyä. Eikö ole hullua? Ihan kuin kroppakin taistelisi lapsettomuutta vastaan. Minulla on siis takana kaksi keskenmenoa, jotka molemmat päättyivät vielä keskeytyneinä. Jouduin siis käyttämään tyhjennyslääkettä molemmissa. Cytotec oli lääke, jota käytin molemmissa. Jouduin ottamaan sitä toisessa keskenmenossa vielä useamman kerran, koska kohtu ei senkään avulla meinannut tyhjentyä.

Vuoto kramppeineen oli kamala kokemus. Kivut olivat tuskalliset. Ei käynyt kaukana, että olin soittaa ambulanssin. Ja se on minulta jo iso ajatus, koska menen yleensä lääkäriinkin vasta viime hetkellä. Krampit alkoivat neljä tuntia lääkkeenoton jälkeen. Minua oli ohjattu ottamaan särkylääkettä edeltävästi ja säännöllisin väliajoin. Olin muutenkin keskenmenon ja endometrioosin takia tuolloin koko ajan kipeä, joten käytössä olevista lääkkeistä ei ollut mihinkään. Luulen, että keskushermostoa lamaava lääkitys olisi ollut paikallaan.

Makasin vuoroin vessan lattialla ja sängyssä kippurassa ja pyörin selältä vatsalle ja vatsalta selälle. Olin varma, että koko kohtu vuotaa ulos, kipu oli niin kova. Kipu oli varmaankin supistusten kaltaista, koska se tuli aalloissa. Respect oikeille synnyttäjille. Vessassa makasin sen vuoksi välillä, koska pöntölle oli päästävä nopeasti. Vuotoa tuli kerralla niin paljon, että siinä ei mitkään siteet olisi riittäneet. "Synnytin" nyrkin kokoisen limaklöntin vessanpönttöön ja itkin. "Siellä se meidän vauva nyt on.. huuhtoutuu viemäriin." Hetken aikaa mieleni teki ottaa klöntti pöntöstä pois ja  hävittää se säädyllisemmin, mutta onneksi tulin järkiini. Anteeksi tämä mielikuva, mutta se oli kamala tilanne kipuineen ja menetyksineen. Kramppailua kesti kolmisen tuntia. Olin tämän jälkeen aivan puhki ja nukuin aamuun.

Tämä tyhjennys ei siis tehnyt tehtäväänsä, vaan jouduin ottamaan muutaman päivän päästä uuden satsin lääkitystä. Tämä ei onneksi enää aiheuttanut samanlaisia kipuja, lähinnä vain pientä vuotoa ja lopulta kohtu tyhjentyikin hyvin. Kaavintaa pelkäsin ja siihen en onneksi koskaan ole joutunut.

Toisille kohdun tyhjennys ei aiheuta kipuja lainkaan, toisille taas järkyttävät kivut. Tässä minun kokemukseni.

Ainiin, piinapäivä numero 8 on tänään. Ei sen suhteen raportoitavaa, ei oireita, ei tuntemuksia.

Valaistuminen piinapäivinä -PP5

Viime viikolla oli alkionsiirto. Alkio oli säilynyt sata prosenttisesti sulatuksesta ja oli viiden päivän ikäinen huippuluokan alkio. Piinapäivät ovat siis olleet käynnissä jo pian viikon. Tänään taitaa olla jo piinapäivä numero viisi, joskin alkion ikä laskettuna mukaan niin piinapäiviähän on takana jo useampi.

Olen melko rauhallisin mielin. En odota suuria uutisia puoleen tai toiseen. Olo on turta sillä tapaa. Yritän myös pitää ajatukseni itse asiasta pois niin pitkään kuin mahdollista. Mitä sitä suremaan tai innolla odottamaan ennen kuin on tunnettava tunteita puoleen ja toiseen. En toki tarkoita, että pystyn pitämään asian pois mielestä kokonaan, mutta yritän keskittää huomioni johonkin muuhun.

Tällä kertaa en ainakaan aio testailla yhtään sen aiemmin kuin on järkevää. Wc:ssä odottaa kaksi testitikkua ja ne ovat siellä ensi viikkoon asti.

Itse siirto sujui taas tuttuun tapaan, rutiini hommia jo minulle. Lääkäri kysyi "moneskos siirto tämä sinulle on". En edes yrittänyt laskea, sanoin vain että en edes itse enää muista. Kuulostaa surulliselta, niin monta siirtoa ja ja vain muutama epäonnistunut onnistuminen. Alkoi masentaa.

Tukilääkityksenä jatkui Estradot ja Lugesteron. Lisäksi taas Primaspan ja Klexane. Näillä siis mennään ensi viikkoon! Mitään erityisiä tuntemuksia ei ole ollut. Ja hei, ei pidäkään!! Harva tuntee mitään kiinnityskipuja, harvalla tulee kiinnittymisvuotoa ja harva muutenkaan tietää olevansa raskaana ennen kuin kuukautiset ovat selvästi myöhässä. Mitähän varten sitä aiemmin on pitänyt tutkia itseään suurennuslasin kanssa? Ihan kuin olisin valaistunut. Ainakin hetkiseksi.