Musta joulu -pp13

En saanut toivomaani joululahjaa, testi on virallisena testipäivänäkin negatiivinen. Samalla kun soitin polille tuloksesta nostin käteeni työpaikan kahvihuoneen pöydältä kortin, jossa työkaverini ilmoitti odottavansa kaksosia. Itkuhan siinä pääsi.

Tammikuussa on suunnitteilla uusi PAS. Olen niin pettynyt ja surullinen, että en osaa hymyillä tällä hetkellä. Työkin tuntuu tuplasti raskaammalta kuin koskaan. Kaiken huipuksi vietän joulun yksin töiden vuoksi, pakotin puolisoni lähtemään vanhempiensa luokse - miksi hänen pitäisi olla kotona yksin koko joulu, kun minä olen töissä.

Kaikki tuntuu nyt niin mustalta. Ei tämä tästä.

Tuskaisan piinailun loppu -pp12

Pp12, huomenna virallinen testipäivä. Testasin eilen negan ja niin testaan huomennakin. Tänään sain tietää, että työpaikallemme vasta muutama kuukausi sitten valittu uusi työntekijä on raskaana. Olen turta.

Huomenna siis soitto polille jälleen negatiivisesta raskaustestistä.

Puolivälin piinassa - pp7

Ei mitään tapahtumia, tuntemuksia... Nothing.

Viime yönä näin unta että tein positiivisen raskaustestin.

Facebook-kaverin päivitys tänään: "näin unta et olin paksuna, hirvee painajainen".

Elämä on.

Jatkuvaa piinaa -pp3

Piinapäivä nro. 3. Ei raskaana oleva olo. Monet ovat kirjoittaneet kuinka ovat jo ennen positiivista raskaustestiä tunteneet olevansa raskaana, täällä ei tunnu kyllä miltään. Ainoa tunne on pelko pettymyksestä ja surusta. Taas mielessä pyörii lause: mitä jos minusta ei tulekaan koskaan äiti.

Olen tehnyt tänään joululahjoja sukulaislapsille. Niitäkin tehdessä mietin vain, saanko koskaan tehdä näitä lapselleni? Sydämessä on niin suuri lovi, että tuntuu että tukehtuisin. En jaksaisi tätä tunnetta loputtomiin. Samalla mietin miestäni, joka ei tunteistaan puhu spontaanisti. Suren paljon myös hänen puolestaan. Minähän olen se syy, ettei hän saa lapsia.

Mukavia piinapäivien ajatuksia... Taitaa tuo piinapäivät olla nimensä veroinen nimitys näille odotuksen päiville.

Valkoinen täplä - ihmisen alkuko?

Tänään taas kärvistelin jalat ristissä polin odotusaulassa. En tiedä johtuiko tyyneys yövuorojen turruttamasta olosta, mutta rauhallisin ja hyvin mielin lähdin alkio kohdussani kohti kotia.

Siellä se taas on. Laatuyksilö ainakin viiden päivän ikäiseksi asti. Voi kun piinapäivät sujuisivat yhtä levollisin mielin kuin tämäkin päivä.

Siirto sujui nopeasti ja ongelmitta, niin kuin aina on sujunut. Tuli hieman Friendien Rachel-olo, kun kätilö kysyi alkion siirron jälkeen osoittaen ultraäänen näyttöä, siellä se nyt on, näetkö? Katsoin ruutua ja mielestäni siellä oli miljoona valkoista täplää osoittamassa alkion paikkaa. Totesin vain hymyillen: joo. Tosin ei se täplä vielä mieltä lämmitä, sitten kun siellä heiluttaa terve ihmisen alku - I`m happy. Sitä odotellessa.

Hirviönainen

Olin tänään taas aivan kamala ihminen. Kuinka kamala saa olla, kun kärsii lapsettomuudesta? Koen välillä niin järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta tästä lapsettomuudesta, että vaikutan varmasti monen silmissä aivan hirviöltä. Eilen päästin suustani nimittäin taas sellaisia sammakoita, että tekisi mieli hypätä kaivoon. Televisiossa puhuttiin työttömyydestä ja köyhyydestä, totesin vain kylmän spontaanisti mieheni kuullen "noh, toiset kärsii köyhyydestä ja toiset lapsettomuudesta, elämä on kovaa". En todellakaan oikeasti ajattele noin, mistähän tuokin tuli? Mieheni katsoi minua halveksuen ja ymmärrän häntä hyvin...

Olen sitten itse välillä kauhistellut ihmisten pohdintaa vanhemmuudesta. Pari viikkoa sitten sosiaalisessa mediassa pyöri Maria Hintikan ohjelmaan liittyen teksti. Teksti liittyi jotenkin siihen, kuinka nainen äidiksi tultuaan menettää itsenäisyyden ja kärsii muun muassa siitä, että ystäväpiiri harventuu. Siihen oli sitten yksin jos toinenkin äiti kommentoinut asiaa, muun muassa syyttämällä lastaan siitä että ei ehdi enää nähdä ystäviään. Meinasin räjähtää! Olen muutenkin ihmetellyt sitä miten lapsen saaneet äidit heittäytyvät marttyyreiksi, kun heitä ei lapsen saamisen jälkeen automaattisesti haeta juhliin ja osoiteta suurta kiinnostusta heidän vapaa-ajan vietto tapoihin. Minulla ei ole lasta, en minäkään odota että joku tulee hakemaan minut kotoa juhlimaan tai joogatunnille. Toivon vain, että näiden hienojen äitien lapset eivät koskaan näe näitä Facebook-kommentteja tai tykkäyksiä.

Ymmärrän toki, että jokaisella on omat ongelmansa ja murheensa, mutta joskus sitä toivoisi ihmisten suhteuttavan asioita... Melko kaksinaismoralistista tästä möläyttelijältä - eikö?

Toiveita toiveiden perään.

Uusia uutisia. Kävin viime viikolla kp 11 ultrassa ja kohdun limakalvo oli kasvanut kauniisti. Ainokaisessa munasarjassani kasvoi myös kaunis 16mm follikkeli. Kiertoni on siis ainakin näin alussa lääkityksen pois jätön jälkeen lyhyt. Sain tehtäväksi tikutella oviksia muutaman päivän. Testien mukaan en kuitenkaan luonnollisesti ovuloinut. Pistin sitten perjantaina Pregnylin eli irroituspiikin. Näin tehtiin, koska blastokysti siirretään luonnolliseen kiertoon.

Alkavalla viikolla olisi sitten alkion siirto, jos alkion sulatus onnistuu ja alkio säilyy. Nyt kaikki toiveet korkealle, jotta siirtoon päästään. Sitten alkaakin taas uusi toivominen.

Koko loppuvuosi on ollut niin hulinaa, että ajatuksissa on ehtinyt olla muutakin kuin tämä prosessi. Lähipiirissä syntyi juuri lapsi, ja voi kuinka suuri toive omasta taas syntyi. Alkioita pakkasessa on yhteensä kuusi, eli ensi viikolla on sitten yritys 1/6. Olen elänyt terveellisesti, mutta ilman suurempia kriiseilyjä. Stressiä on kyllä ollut, mutta sekin onneksi pian helpottaa. En jotenkin usko, että jokaisen suklaapalan ja leivän viipaleen laskemisella on merkitystä. Näillä mennään.