Lastenvaunuilla tönimistä

Olen nyt tietoisesti melkein kolme vuotta vältellyt lastenvaateosastoja. Minulla on sukulaislapsia, joten välttelyä ei ole tehty helpoksi. Joka kerta osastolla mielen valtaa hirveä kaipuu ja loputon suru. Saanko koskaan ostaa näitä ihania pikku sukkia omalle lapselle? Pukisinko lapseni prinsessa/prinssi vaatteisiin?

Joskus kun olen osastolla joutunut käymään, pystyn hetkellisesti keskittymään itse shoppailuun. Rakastan lahjojen ostoa, mutta melkeinpä lahjani ovat leluja ja koruja, jotka ainakin minun on helpompi käsitellä. Olen myös vuosia katsellut vierestä kun muut pukevat lapsiaan ja käyttävät siihen paljon harkintaa ja suunnittelua. Olisin itse juuri samanlainen,  miettisin värit ja vaatteet lapsen luonteen mukaan.

Voitteko kuvitella kuinka paljon lasta kaipaa ja miettii, kun tämän pukeutumistavatkin on jo miettinyt etukäteen miljoonaan kertaan? Se on loputon ikävä. Tänään kävin lounaalla ja jonossa eräs äiti töni minua lastenvaunuilla. En tohtinut sanoa mitään, koska mieleni olisi halunnut sanoa: "tajuan, sinulla on ihana ja kaunis lapsi!" Kateellisuus iski taas lujana vasten kasvoja, samalla pystyin kuitenkin ajattelemaan: "ehkä hänelläkin on oma selviytymistarinansa, jotta on päässyt tuohon pisteeseen."

Endometrioosi on kamala sairaus

Endometrioosi on kohdun limakalvon (endometriumin) sirottumatauti, jossa limakalvoa kasvaa siellä missä sitä ei kuuluisi. Kohdussahan limakalvo elää kuukautiskierron mukaan eli kasvaa kierron loppua kohti ja poistuu kuukautisvuotona, jos munasolu ei hedelmöity ja kiinnity kohdun seinämään. Endometrium kohdussa on siis kaikilla naisilla ja näin kuuluukin. Endometrioosissa kuitenkin endometriumia kasvaa esimerkiksi munasarjoissa, vatsakalvoilla, virtsarakossa tai -tiehyissä ja suolistossa, oikeastaan missä vain lantion alueella.

Endometrium reagoi kuukautiskierron mukaisesti myös sille kuulumattomissa paikoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että se aiheuttaa myös kipuja mitä kummallisimmissa paikoissa ja aiheuttaa erikoisia oireita. Minulla endometrioosipesäke todettiin muun muassa paksusuolessa, joka aiheutti veristä vuotoja ja veriulosteita peräsuolesta. Lisäksi endometrioosipesäke vasemmassa munasarjassani tuhosi koko munasarjan niin, että se ei enää toiminut niinkuin piti, eli munasoluja ei kehittynyt. Lisäksi endometrioosi voi olla oireilematta. Monet naiset sairastavat endometrioosia tietämättään, koska se ei välttämättä aiheuta ongelmia. Joillekin diagnoosi tehdään vasta lapsien hankinnan yhteydessä, kun lapsia ei ala kuulua. Monet endometrioosittaret saavat lapsia sairaudesta huolimatta, eivätkä kaikki edes tiedä sairastavansa endometrioosia.

Minulla endometrioosia löytyi myös virtsarakosta, virtsatiehyistä ja kohdun ulkopinnalta useasta kohtaa. Kuukautisten aikaan suurin kipu oli aina vasemmalla puolella (vasemman munasarjan endometrioosi) ja selässä (paksusuolen + kohdun takaseinämän entometrioosi). Virtsarakon endometrioosi ei ehtinyt onneksi aiheuttaa minulla oireita.

Minut on operoitu kaksi kertaa. Noin kymmenen vuotta sitten tehtiin tähystysleikkaus, jossa tähystimien avulla kohtua ja lantion aluetta tutkittiin ja pesäkkeitä poistettiin leikkaamalla ja polttamalla. Alavatsaan tehtiin neljä pientä viiltoa, josta tähystimet vietiin lantion alueelle. Tähystys tehdään nukutuksessa. Leikkausviillot ovat niin pienet, että niihin laitetaan sulavat tikit. Toipuminen on toki yksilöllistä, mutta minulla sairasloma kesti tuolloin kaksi viikkoa. Toinen leikkaus oli isompi, sillä koko vatsa aukaistiin aina navasta häpyluun alkuun asti. Näin isosta leikkauksesta toipuminen kestää hieman kauemmin. Sairaslomani kesti hieman yli neljä viikkoa, toki tämän jälkeen raskasta liikuntaa ja painavien nostelua piti välttää toinen kuukausi. Myös se mitä avoleikkauksessa tehdään vaikuttaa toipumiseen. Minulta poistettiin vasen munasarja ja munatorvi, noin 20 senttiä paksusuolta sekä useita endometrioosipesäkkeitä, yksi muun muassa virtsarakon pinnalta. Toimenpiteessä virtsarakkoon tuli reikä kun endometrioosia poistettiin, jonka vuoksi jouduin pitämään lähes kolme viikkoa virtsakatetria leikkauksen jälkeen. Suolen poistoissa riskinä on myös väliaikainen avannehoito, tältä onneksi vältyin.

Endometrioosi voidaan varmasti diagnosoida ainoastaan tähystyksen avulla. Toki diagnoosista voidaan olla varmoja oireiden perusteella, mutta virallinen diagnoosi varmistetaan aina vähintään tähystyksellä.

Minulla endometrioosi oireili aluksi lähinnä kuukautisten aikaan. Olin äärimmäisen kipeä, tavalliset särkylääkkeet eivät auttaneet. Kärsin myös kipujen vuoksi pahoinvoinnista, ei pystynyt syömään 2-3 päivään oikeastaan mitään. Pahimmillaan olin niin huonossa kunnossa, että jouduin sairaalaan tiputukseen ja kipupiikille. Kun sairaus paheni kipuja oli oikeastaan kokoajan. Jonkinlaista selän ja alavatsan jomotusta esiintyi päivittäin ja kuukautiset kestivät kovine kipuineen jopa viisi päivää. Kuukautisten aikaan jouduin usein olemaan pois koulusta tai töistä. Kun sairaus diagnosoitiin ja sain e-pillerilääkityksen, jonka avulla jouduin kärsimään kivuista "vain" kahden tai kolmen kuukauden välein.

Endometrioosiyhdistyksen sivuilla on hyvä listaus mahdollisista oireista:

Runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset (dysmenorrhea)

Kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia, välivuodot

Krooninen kipu alavatsan, sukupuolielinten ja/tai lantion alueella

Yhdyntäkipu (dyspareunia) tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen

Tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa (dysuria)

Suolen toiminnan häiriöitä ja/tai kipua ulostaessa

Hartiapisto

Tärinäkipu, yleensä alavatsan alueella

Vatsan toistuva turvotus

Selkäkipu, iskiaskipu

Krooninen väsymys

Pahoinvointi

Hiivatulehdukset

Alentunut hedelmällisyys, lapsettomuus  

  http://www.endometrioosiyhdistys.fi/fi/tietoaendometrioosista

Itse lisäisin listaan vielä veriulosteet, päänsärky, lihaskrampit, ruokahaluttomuus ja jopa masennus. 
Endometrioosi yhdistyksen sivuilta sairaudesta saa paljon hyvää ja asianmukaista tietoa. En suosittele lukemaan keskustelupalstojen juttuja, muistakaa lähdekritiikki. 

"Sinusta tulee hyvä äiti!"

Uskon, että jokainen lapsettomuudesta kärsivä kokee kateellisuuden, vihan, turhautumisen ja pettymyksen tunteita. Ei ole tavatonta, että kaikki raskaana olevat ärsyttävät ja tuntuu, että jokaiselle pitäisi käydä erikseen kertomassa, kuinka saatanan onnellisessa asemassa tämä on!

Kaikki, jotka ovat tulleet vahingossa raskaaksi tai "ei me tarvittu kun yksi yritys", tuntuvat onnekkaammilta kuin lottopotin saaneet. Kuitenkin jossain kohtaa sitä tajuaa, että tämä ei ole kaikkien ongelma, eikä todellakaan tarvitsekaan. Maailma olisi melko surullinen paikka, jos kaikki hedelmällisessä iässä olevat naiset joutuisivat käymään tämän rääkin läpi.

Koin saaneeni apua näiden vaikeiden ja pelottavien tunteiden hyväksymiseen psykologilta, jonka tapaamisissa kävin muutaman kerran. Ammattiavun hakeminen ja vastaanottaminen oli parasta mitä itselleni olen hoitojen aikana tehnyt. Ymmärsin, että kaikki tuntemani tunteet ja ajatukset ovat sallittuja eikä niitä pidä tukahduttaa. Tietysti tekojen asteelle niitä ei saa viedä.

Kun aloin hyväksyä tunteeni ja ajatukseni, ne alkoivat vähitellen vähentyä. Edelleenkin esimerkiksi kateellisuus välillä putkahtaa esiin, mutta ei lähimainkaan siinä määrin kuin ennen. Nykyään voin jopa iloita toisen raskaudesta.

Minusta tuli vähän aikaa sitten kummitäti. Tehtävän vastaanottaminen ei ollut helppoa, mutta ajattelin tämän olevan hyvä kasvutehtävä myös minulle. Nimen antamista juhlittiin ja pitelin kummilasta sylissäni, kun eräs juhlavieras tokaisi "tuohan sujuu sinulta hyvin, sinusta tulee hyvä äiti". Itkuun purskahtaminen ei ollut kaukana ja olisi tehnyt mieli sanoa: "niin tulisi tai ainakin tekisin sen eteen kaikkeni, jos se olisi mahdollista".

Näitä vaikeita tilanteita tulee vastaan varmasti koko loppuelämä. Ja kysymyksiä niin muilta kuin itseltäkin tulee mieleen usein. Milloin niitä lapsia?  Ettekö halua lapsia? Eikö teidän perhe kasva? Kuka meidän kanssa juhlii joulua? Kuka meistä huolehtii vanhana? Jäänkö joskus yksin?

Helminauhasta palasia meille - lahjasoluhoitoihin osa 1.

Kun IVF-hoidot olivat ohi, oli seuraavan vaiheen aika. Meillä se ainakin nyt tarkoitti lahjasoluhoitoja. Koska munasoluni ovat huonolaatuisia ja niitä saatiin kerättyä vähän, oli luonnollista että meidän kohdalla tarvitaan lahjamunasoluja. Miehen sperma tutkitaan kaikkien parien kohdalla ennen lapsettomuusohoitoja ja mieheni sukusolut todettiin priimaksi.

Ennen kuin pääsimme aloittamaan hoidot minulle tehtiin massiivinen leikkaus endometrioosin poistamiseksi. Voin kirjoittaa tästä oman postauksen tulevassa. Leikkauksen avulla kohdun tilanne saatiin rauhallisemmaksi ja näin myös raskautuminen todennäköisemmäksi.

Lahjamunasoluhoidot ovat oma prosessinsa. Eri lapsettomuushoidoista vastaavat yksiköt ja poliklinikat toimivat hoitojen suhteen eritavoin, esimerkiksi kaikki polit eivät edes tarjoa lahjamunasoluhoitoja. Nykyään vain yksityiset poliklinikat tekevät hoitoja. Lahjasolut voi odottaa jonon kautta niitä luovuttaneilta, tämä voi ilmeisesti kestää pitkänkin tovin. Toinen vaihtoehto on tuoda polille luovuttaja ja päästä näin jonon kärkeen. Kolmas vaihtoehto on hankkia itse luovuttaja ja käyttää kyseisen luovuttajan soluja. Me päädyimme viimeiseen vaihtoehtoon.

Meillä kävi tuuri, sillä parikin luovuttajaa ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Emme toki järjestäneet mitään yleistä kyselytilaisuutta, vaan kysyimme mahdollisilta luovuttajilta suoraan. Tämä vaihe siis sujui paremmin kuin osasimme odottaa. Seuraava vaihe oli psykologin/psykoterapeutin tapaaminen. Tämä on siis lahjasoluhoitoihin liittyvä lain määräämä tapaaminen. Terapeutti tapaa solun tarvitsevan parin ja luovuttajan erikseen. Käynti oli kohdallamme mielestäni mukana ja avulias. Päätimme mennä tapaamiseen ilman suurempia valmisteluja ja tämä oli ehkä hyväkin idea. Vastaukset ei ainakaan olleet valmiiksi suunniteltuja. Kysymykset olivat asiaa ajatellen ymmärrettäviä, yksi kysymys yllätti ja sen pohjalta keskusteltiinkin jokin tovi. Luovuttajan kohdalla keskustelu oli myös sujunut hyvin ja hän oli myös tyytyväinen tapaamiseen.

So far so good, nyt odotamme seuraavaa vaihetta eli hoitojen aloittamista.

Mitä pettymysten jälkeen on?

Jollain merkillisellä tavalla jokaisesta pettymyksestä (negatiivinen raskaustesti, keskenmeno, epäonnistunut hoito yms.) on selvitty. Jälkikäteen kylläkin mietin että miten?

Suuri merkitys omalla kohdalla on puolisoni. Ilman miestäni en olisi selvinnyt pettymyksistä. Kaiken tämän epäreiluuden keskellä voin olla enemmän kuin kiitollinen puolisostani, joka on jokaisena hetkenä ollut rinnallani. Jokainen itku on lohdutettu ja pettymys käsitelty yhdessä. Vaikka pettymys molemmille on varmasti suuri, olen kokenut pettymykset varmasti hieman raskaammin kuin puolisoni, koska fyysinen rääkki on jäänyt minulle. Mieheni kärsi joka kerta kun olin kipeä ja valvoin öitä. Meitä tämä kamala vastoinkäyminen on tuntunut lähentävän.

Toinen tärkeä asia on ystävät. Aluksi päätimme olla kertomatta asiasta kenellekään. Vasta toisen keskenmenon jälkeen päätimme kertoa läheisille. Tähän asti asiasta oli tiennyt vain kaksi ihmistä. Huomasin, että puolisoni alkoi kärsiä tilanteesta. Sovimme että nyt on aika olla rehellinen niille kenelle kuuluu (vanhemmat, sisarukset ym.). Lopulta kertominen oli äärimmäisen helpottavaa. Harmittaa, että emme kertoneet aiemmin, kaikki olisi voinut olla helpompi kokea runsaamman tuen kanssa. Erityisesti sisarukset tulivat tärkeäksi tueksi. Puhuminen ja jakaminen helpotti mielettömästi, huomasin myös että puolisoni olo helpottui. Samalla lapsen hankinta -kysymykset jäivät. Nykyään jos minulta kysytään lapsista, sanon suoraan että en voi saada lapsia. Tämä totuuden ääneen sanominen tuo jonkinlaisen rauhan ja helpotuksen.

Kaikkein kliseiden tapaan tämäkin pari otti koiran. Otimme koiran juuri ennen keskenmenoa, joten pentu tuli loistavaksi lohduttajaksi mutta myös ajatusten muualle siirtäjäksi. Energiaa ei voinut sijoittaa pelkkään suruun vaan myös sisäsiistiksi opetettavaan koiranpentuun. Kyllähän koira tuli myös lapsen korvikkeeksi ja nyt se onkin piloille hemmoteltu tapaus.

Työ piti myös arjessa kiinni. Kaikkien hoitojen ja surullisten tapausten keskellä kävin töissä kokoajan lukuunottamatta kertoja, jolloin olin todella kipeä. Puolikuntoisenakin kävin töissä, koska kotona oleminen tuntui liian raskaalta. Hyvät työkaverit myös tukivat ja parhaillaan muutama pystyi antamaan vertaistukea. Huomasin, etten ole asian kanssa yksin.

Vertaistuki ylipäänsä on korvaamatonta. Facebookissa on muun muassa useampi lapsettomuuteen liittyvä suljettu vertaistukiryhmä. Endometrioosista kärsiville löytyy myös oma ryhmänsä endometrioosi-yhdistyksen sivuilla. Suosittelen!

Haaveet kaatuu - useasti

Kaikki alkoi jo joulukuussa 2012. Päätimme lähteä "lapsenteko hommiin". Alkuun kaikki oli jännittävää ja hauskaa, vaikka jollakin tavalla alitajuisesti aavistinkin jotain ikävää. Ehdimme kolme kuukautta kokeilla. Mitään ei tapahtunut ja tulin vain kipeämmäksi.

Kivut aiheutuivat endometrioosistani, joka oli diagnosoitu vuonna 2005. Olin aina kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja käynyt niistä tutkimuksissakin, mutta kaikki lyötiin normaalien kuukautiskipujen piikkiin. Jälkeen päin asiaa ajateltuani tämä on ollut lääkäreiltä täysin absurdia. Kipuni olivat 16-vuotiaana sitä sorttia, että makasin 2-3 päivää vessan lattialla kaksin kerroin ja oksensin kaiken mitä suuhuni laitoin. 2005 umpisuoleni tulehtui ja samalla huomattiin umpisuolen päässä endometriooma. 2006 minut operoitiin tähystämällä ja jonkin verran endometrioosia saatiin poistettua. Vasen munasarja kuitenkin jäi edelleen endometrioosia täyteen, koska sitä ei pystytty tähystyksellä poistamaan. Tätäkin olen miettinyt jälkikäteen, mitä jos minut olisi tuolloin operoitu kunnolla (tehty avoleikkaus), olisinko voinut saada lapsi luonnollisin keinoin?

Vuonna 2013 kevät-talvella lapsihaaveiden vuoksi e-pillerit olivat olleen kuitenkin pois käytöstä yli kolme kuukautta. E-pillerit olivat käytössä lähinnä vain endometrioosin hoitoon, ne siis estivät/hidastivat sairauden etenemistä. Raskaushaaveiden aikana ilman pillereitä endometrioosi oli oikein kunnolla roihahtanut ja kivut alkoivat olemaan päivittäisiä. Selkä ja maha olivat kipeitä koko ajan ja kuukautiset olivat yhtä helvettiä.

Soitin lääkärilleni ja sain lähetteen gynekologille, joka laittoi meille tutkimuksen jälkeen lähetteen samoin tein lapsettomuus- ja hormonihoitopoliklinikalle. Poliklinikalle pääsin yllättävän nopeasti, koska kuvittelin että jonot sinne ovat pitkät. Keväällä pääsimme kuitenkin heti poliklinikalle ja hoidot lähtivät saman tien käyntiin. Lääkärit olivat sitä mieltä, että meidän hoitomme kannattaa aloittaa heti, koska sairauteni on sitä luokkaa että se vaikeuttaa tilannetta koko ajan lisää. Meille ainut toimiva hoitomuoto oli koeputkihedelmoitys- eli ivf-hoito, koska munasarjani olivat niin huonossa kunnossa. Minä en esimerkiksi edes ovuloinut säännöllisesti. Meidät molemmat tutkittiin ja mieheni oli terve ja varsin validi isäksi sukusolujen puolesta. Minulla todettiin fosfolipidi-vasta-aine syndrooma, joka aiheutti omat haasteensa raskauden yritykseen. Jokaisen alkiosiirron aikana minun piti aloittaa minihepariini-lääkitys sekä tabletti- että pistoshoitona.

Ensimmäinen ivf-hoito toteutettiin jo samana kesänä 2013. Munasarjojani valmisteltiin erilaisten hormonien avulla muistaakseni lyhyen kaavan mukaan. Suihkuttelin nenääni Zumenon-nimistä lääkettä. Punktio ei ollut niin paha kokemus kuin kuvittelin, vaikkakin minulla se ei ollut helpoimmasta päästä. Oikea munasarajani oli endometrioosin vuoksi kiinnittynyt kohdun taakse, joten punktio eli munasolujen keräys piti tehdä kohdun läpi pistämällä. Punktiossahan siis pitkä neula viedään emättimen kautta munasarjaan, josta munasolut imetään pois. Kaikenlaisten hormonien jälkeen tulos oli kuitenkin laiha, yksi alkio saatiin aikaiseksi ja tämä siirrettiin tuoresiirtona. Raskaus ei alkanut.

Toinen hoito tehtiin seuraavana talvena, eli 2. ivf. Tämä toteutettiin pitkän kaavan mukaan. Tämän hoidon tuloksena saatiin kolme alkiota. Joista kaksi laitettiin pakastimeen samaan "orteen", koska toinen niistä oli huonolaatuinen. Tuoresiirto tehtiin helmikuussa 2014 muutama päivä punktion jälkeen. Tästä iloksemme saimmekin muutaman viikon päästä naistenpäivänä positiivisen tuloksen raskaustestiin. Ilon tunne oli käsittämätön, toisaalta ei uskaltanut odottaa vielä suuria. Joka päivä tunteet vaihtelivat ilosta epätoivoon ja pettymykseen. Ja niinhän siinä kävi, raskaus päättyi keskenmenoon jo varhaisessa vaiheessa.

Keskenmeno oli tietysti keskeytynyt eli raskausmateriaali ei poistunut kohdusta itsestään. Sain tyhjennystä varten lääkkeet ja tämän avulla onneksi keskenmeno saatiin päätökseen, eikä kaavintaan tarvinnut mennä. Olin todella kipeä pitkään, keskeytynyt keskenmeno oli saanut aikaan tulehduksen kohdussa. Olin niin pitkään kärsinyt pahoista kivuista, että en heti ymmärtänyt kipujen johtuvan kohtutulehduksesta. Lääkäriin olisi pitänyt mennä aiemmin. Muutama antibioottikuuri onneksi auttoi asiaan. Kesäkuussa 2013 tehtiin ensimmäinen PAS eli pakastealkionsiirto. Molemmat alkiot siirrettiin, koska toinen oli niin huonolaatuinen ettei sen uskottu kiinnittyvän. Molemmat kuitenkin kiinnittyivät aluksi ja sainkin positiivisen raskaustestin muutaman viikon päästä. Toinen alkio kuitenkin oli pian kiinnittymisen jälkeen kuihtunut, tämä näkyi ultrassa varsin alkuvaiheessa. Kärsin kovista kivuista alkuun ja olin aivan varman taas alkuraskauden keskeytymisestä. En uskaltanut uskoa raskauden onnistumiseen lainkaan.

Kävimme alkuraskauden ultraäänessä raskausviikolla 7 ja siellähän me kuulimme ensimmäistä kertaa sydänäänet. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Onnea kesti kaksi tuntia, sitten iski taas epäusko - meille ei voi käydä näin hyvä tuuri. Mieheni rauhoitteli minua ja koitti luoda uskoa. Seuraava ultra olisi sitten viikolla 12. Olin varma, että sinne asti emme pääse. Viikkojen 11 ja 12 vaihteessa olin yövuorossa töissä ja aamuyöstä maha tuli kipeäksi. Vuoto alkoi. Keskenmeno viikolla 12. Luulin, että kuolen. Istuin aamulla Acutan edessä parkkipaikalla rotwallinreunalla ja itkin vuolaasti ääneen. En välittänyt katseista joita minuun luotiin, koska ympärilläni ei ollut siinä kohtaa muuta maailmaa. Elämä romahti.

Viimeinen hoito siirrettiin seuraavan vuoden puolelle. Emme jaksaneet lähteä heti uuteen ja viimeiseen julkisen puolen hoitoon. Julkisella puolella tarjotaan yleensä 3 ivf-hoitoa. 2015 keväällä meille tehtiin siis viimeinen hoito, tästä tuloksena 2 alkiota. Tulin punktiosta niin kipeäksi, että tuorealkiosiirtoon ei lähdetty, vaan alkio pakastettiin. PAS piti tehdä tästä kuukauden päästä, mutta alkio ei selvinnyt sulatuksesta. "Enää yksi mahdollisuus" - pyöri mielessäni taukoamatta. Yksi alkio oli enää pakastimessa. Tähän siirtoon pääsimme kesäkuussa. Alkio siirrettiin, mutta raskaustesti oli negatiivinen. Tyhjyys.

Tässä siis tiivistetysti historiamme. Blogin tarkoituksena on antaa tietoa ja kokemuksia lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja niihin liittyvistä asioista. Toivottavasti blogi löytää kokemuksia kaipaavat ja joku saa tästä apua. Itse olisin kaivannut enemmän blogi-tyyppisiä tekstejä. Vertaistukea toki löytyy useastakin paikasta ja se on hienoa asia, mutta blogeissa mennään aina lähemmäksi kokemuksia tarkemmin ja henkilökohtaisemmin.

Voimia kaikille asian kanssa taisteleville!