Joskus kun olen osastolla joutunut käymään, pystyn hetkellisesti keskittymään itse shoppailuun. Rakastan lahjojen ostoa, mutta melkeinpä lahjani ovat leluja ja koruja, jotka ainakin minun on helpompi käsitellä. Olen myös vuosia katsellut vierestä kun muut pukevat lapsiaan ja käyttävät siihen paljon harkintaa ja suunnittelua. Olisin itse juuri samanlainen, miettisin värit ja vaatteet lapsen luonteen mukaan.
Voitteko kuvitella kuinka paljon lasta kaipaa ja miettii, kun tämän pukeutumistavatkin on jo miettinyt etukäteen miljoonaan kertaan? Se on loputon ikävä. Tänään kävin lounaalla ja jonossa eräs äiti töni minua lastenvaunuilla. En tohtinut sanoa mitään, koska mieleni olisi halunnut sanoa: "tajuan, sinulla on ihana ja kaunis lapsi!" Kateellisuus iski taas lujana vasten kasvoja, samalla pystyin kuitenkin ajattelemaan: "ehkä hänelläkin on oma selviytymistarinansa, jotta on päässyt tuohon pisteeseen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti