Hirviönainen

Olin tänään taas aivan kamala ihminen. Kuinka kamala saa olla, kun kärsii lapsettomuudesta? Koen välillä niin järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta tästä lapsettomuudesta, että vaikutan varmasti monen silmissä aivan hirviöltä. Eilen päästin suustani nimittäin taas sellaisia sammakoita, että tekisi mieli hypätä kaivoon. Televisiossa puhuttiin työttömyydestä ja köyhyydestä, totesin vain kylmän spontaanisti mieheni kuullen "noh, toiset kärsii köyhyydestä ja toiset lapsettomuudesta, elämä on kovaa". En todellakaan oikeasti ajattele noin, mistähän tuokin tuli? Mieheni katsoi minua halveksuen ja ymmärrän häntä hyvin...

Olen sitten itse välillä kauhistellut ihmisten pohdintaa vanhemmuudesta. Pari viikkoa sitten sosiaalisessa mediassa pyöri Maria Hintikan ohjelmaan liittyen teksti. Teksti liittyi jotenkin siihen, kuinka nainen äidiksi tultuaan menettää itsenäisyyden ja kärsii muun muassa siitä, että ystäväpiiri harventuu. Siihen oli sitten yksin jos toinenkin äiti kommentoinut asiaa, muun muassa syyttämällä lastaan siitä että ei ehdi enää nähdä ystäviään. Meinasin räjähtää! Olen muutenkin ihmetellyt sitä miten lapsen saaneet äidit heittäytyvät marttyyreiksi, kun heitä ei lapsen saamisen jälkeen automaattisesti haeta juhliin ja osoiteta suurta kiinnostusta heidän vapaa-ajan vietto tapoihin. Minulla ei ole lasta, en minäkään odota että joku tulee hakemaan minut kotoa juhlimaan tai joogatunnille. Toivon vain, että näiden hienojen äitien lapset eivät koskaan näe näitä Facebook-kommentteja tai tykkäyksiä.

Ymmärrän toki, että jokaisella on omat ongelmansa ja murheensa, mutta joskus sitä toivoisi ihmisten suhteuttavan asioita... Melko kaksinaismoralistista tästä möläyttelijältä - eikö?